
Kaisa Garedew: “Elokapina enemmän kiinnostunut laittomia toimia sisältävistä spektaakkeleista kuin ympäristöstä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew pitää kansalaisaloitetta Elokapinan kieltämiseksi erittäin tervetulleena avauksena.

Elokapina järjesti massamielenosoituksen Helsingissä 11. kesäkuuta 2024. Tihutöiden lisäksi järjestö tukkii mielellään katuja ja häiritsee liikennettä. / LEHTIKUVA
Keskiviikkona eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan ympäristöjärjestö Elokapinan lakkauttamista sekä sitä rahoittavan Elonvaalijat ry:n toiminnan kieltämistä. Kansalaisaloitteessa esitetään myös, että tuomioistuin määrittelisi Elokapinan rikollisryhmäksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen antoi aloitteelle vahvan tukensa ja korosti puheenvuoroissaan Elokapinan aiheuttamaa haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle.
Sanna Antikainen painotti, että aloitteen taustalla on selkeä ja perusteltu syy. Elokapina aiheuttaa toiminnallaan jatkuvaa häiriötä, kuormittaa poliisin ja oikeuslaitoksen resursseja sekä vaarantaa yleisen järjestyksen.
– Koska aloite on eduskunnassa nimenomaan kansalaisaloitteen muodossa, on selvää, että todella moni kansalainen on lopen kyllästynyt Elokapinan toimintaan Suomessa. Se ei ole mitenkään ihmeellistä, koska järjestö tunnetaan ja muistetaan lähinnä siitä, että se järjestää ”hyvän asian” vuoksi haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja kuluttaa yhteiskunnan, kuten poliisin ja oikeuslaitoksen, resursseja turhaan, Antikainen sanoi puheenvuorossaan.
Antikainen jatkoi, että lisäksi Elokapinan tempaukset liikenteen tukkimiseksi ovat olleet jopa vaarallisia ja estäneet esimerkiksi hälytysajoneuvojen liikkumista.
– Viime kesänä poliisi pidätti 137 aktivistia yhden mielenosoituksen osana. Yhteensä Elokapinan häiriköinnin takia on seurannut ainakin tuhat rikosilmoitusta.
Järjestön yhteydet kansainväliseen Extinction Rebellion -liikkeeseen ovat huolestuttavia, erityisesti liikkeen radikaalien tavoitteiden ja toimintatapojen vuoksi. Britanniassa terrorismipoliisi on listannut kyseisen liikkeen ääriliikkeeksi.
– Liikkeen ydinajatuksena on vaatia päättäjiltä nopeampia toimia ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Teoriatasolla hyvä ajatus on johtanut ympäri Eurooppaa lähinnä vain yhteiskunnalliseen haitantekoon ja resurssien tuhlaamiseen.
Antikainen painotti, että Elokapinan kauniiden ajatusten taustalta paljastuu vähemmän kauniita asioita. Järjestön perustaja Roger Hallam on ehdottanut puheessaan yritysjohtajien ja kansanedustajien ampumista.
– Hallam on todennut Venäjän valtion operoimassa Russia Today ‑mediassa, että liike haluaa murskata nykyisen talousjärjestelmän ja edustuksellisen demokratian. Demokratian sijaan Hallam ehdottaa päättäviksi elimiksi neuvostoja. Hallam on peräänkuuluttanut myös sosialismia sekä Nürnberg-tyyppisiä oikeudenkäyntejä.
Antikainen lisäsi, että ”kauniita ajatuksia” on ollut myös Ruotsissa, jossa Elokapinan johtohahmo Jonathan Pye on muun muassa tuomittu neljän vuoden ehdottomaan vankeustuomioon poliittisista rikoksistaan. Pye on ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan sanonut, että ainoa syy välttää poliittisten murhien suorittamista on se, ettei murhista ole tarpeeksi suurta strategista hyötyä.
– Suomessa Koneen Säätiönkin sponsoroiman Elokapinan taustayhdistyksenä toimivan Elonvaalijat ry:n puheenjohtajana on toiminut henkilö, joka osallistui vuonna 2013 Kiakkovierasjuhlien nimellä tunnettuun mellakkaan, jossa äärivasemmistolaiset riehuivat Tampereella rikkoen paikkoja vähintään kymmenientuhansien eurojen edestä ja vahingoittivat jopa poliisien hevosia. Toiminta ei ole ennenkuulumatonta, olihan tämä kyseinen puheenjohtaja SKP:n aktiivi.
Antikaisen mielestä kaikkein surullisinta kaikessa Elokapinan rähinöinnissä on, että kun Elokapina järjestää jonkin yhteiskuntaa häiritsevän ja resursseja vievän tapahtuman, jossa poliisi joutuu käyttämään voimakeinoja niskoittelevien aktivistien poistamiseksi tieltä, ovat vihreät ja vasemmistoliitto paheksumassa poliisien toimintaa, mutta eivät itse Elokapinan toimintaa.
– Esimerkiksi kun neljä vuotta sitten poliisi joutui käyttämään pippurisumutetta poistaakseen kadulta mielenosoittajat, jotka tahallaan tukkivat liikennettä, oli vasemmistopoliitikkojen reaktiona syyttää poliisia omien mannekiiniensa sijaan. Tuolloinkin useat vasemmistopoliitikot lähinnä valittelivat ja vaikeroivat äänekkäästi juuri poliisien voimankäytöstä. Silloinen sisäministeri Maria Ohisalokin vaikeni mielenosoittajien laittomuuksista.
Eduskunnassa vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen vähätteli Elokapinan toiminnan aiheuttamaa haittaa ja vertasi sitä Convoy Finland -mielenosoitukseen. Antikainen huomautti, että Convoy-tapahtuma oli yksittäinen tapaus, kun taas Elokapinan häiriköinti on jatkuvaa ja organisoitua.
– Elokapina aiheuttaa merkittävää haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle, poliisille ja oikeuslaitokselle. Nykyisin Suomessa kesän merkki on se, että Elokapinan mielenosoittajat tulevat istumaan Mannerheimintielle ja tukkivat sen. Silloin on myös tiedossa jälleen kerran poliisien resurssien tuhlausta. Tällaisen on yksinkertaisesti loputtava.
– Elokapina on käytännön havaintojen perusteella pelkkä äärivasemmistolainen organisaatio, joka ympäristönsuojelua tekosyynä käyttäen haluaa aiheuttaa haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Koska mikään muu ei näytä auttavan lopettamaan tätä jatkuvaa hulluutta, on koko järjestö lakkautettava, Antikainen vaatii.
Poliisihallitus kerää tällä hetkellä todistusaineistoa Elokapinan kieltämiseksi. Kansalaisaloite lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew pitää kansalaisaloitetta Elokapinan kieltämiseksi erittäin tervetulleena avauksena.

Elämme kummallisia aikoja. Ennen synkeämielisille lapsille suositeltiin ulkoliikuntaa, nykyään Elokapinaa. Kun median fanittaman sekopääkultin riehuminen on mennyt siihen pisteeseen, että Eduskuntatalon seinät värjätään veri-iskulla ja järjestön sisäisillä keskustelupalstoilla fantasioidaan poliitikkoihin kohdistetuilla joukkomurhilla, on varmaan syytä istahtaa hetkeksi alas ja pohtia, kuka tätä kaaosta oikein rakentaa ja miksi.


Eduskunnan puhdistustyöt jatkuvat edelleen.

Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Viikon suosituimmat

Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.





Lue lisää

Lue lisää