
Toimitus suosittelee
Viikon 42/2024 luetuin
Lokakuu 2024 luetuin
Päätoimittajalta: Elokapina on radikalisoituneen median ikioma luomus
Elämme kummallisia aikoja. Ennen synkeämielisille lapsille suositeltiin ulkoliikuntaa, nykyään Elokapinaa. Kun median fanittaman sekopääkultin riehuminen on mennyt siihen pisteeseen, että Eduskuntatalon seinät värjätään veri-iskulla ja järjestön sisäisillä keskustelupalstoilla fantasioidaan poliitikkoihin kohdistetuilla joukkomurhilla, on varmaan syytä istahtaa hetkeksi alas ja pohtia, kuka tätä kaaosta oikein rakentaa ja miksi.
Lähihistoriaa: Kansainvälinen Exctinction Rebellion -äärijärjestö perustetaan Britanniassa lokakuussa 2018. Marraskuussa Suomessa käynnistetään äärijärjestön paikallinen sivuhaara Elokapina.
Järjestö tuputtaa suurelle yleisölle kuvaa spontaanista, itseohjautuvasta kansalaisaktivismista. Mutta toiminta on ammattimaista, hyvin rahoitettua ja taitavasti johdettua. Sen viesti läpäisee toimitusten palomuurit kaikkialla länsimaissa, Suomessakin.
Yleisradio ja Helsingin Sanomat suhtautuvat kapinaliikkeeseen suorastaan lapsenomaisen innostuneesti. Ne tekevät kymmeniä ja taas kymmeniä juttuja, joiden tekstit ovat kritiikittömän ylistäviä, oikeastaan puhtaita mainoksia, joissa suitsutetaan liikkeen aktivisteja ja esitellään heitä mahdollisimman edullisessa valossa. Ei ole tavatonta nähdä Ylen toimittajan ottavan tanssiaskelia keskellä katkaistua Mannerheimintietä. Useat Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten jutut ylistävät ilmeisen rikollista toimintaa [1, 2, 3, 4, 5].
”Nyt on pakko”, hoetaan.
Toisenlaisiinkin otsikoihin olisi media voinut päätyä. Luonnonsuojeluteeman ohella Elokapinalla ja sen emojärjestöllä on fanaattisille ääriliikkeille tyypillinen eskatologinen kvasiuskonnollinen, lopun aikojen kuvausten puheenparsi. Julistukset eivät jätä epäilystä siitä, minkälaisesta toiminnasta on kyse. Väkivallan uhka on ollut läsnä alusta asti. Nuoria kuulijoita höynäytetään mukaan uhkakuvilla, jotka on kopioitu Ilmestyskirjasta – tulvat, tulimyrskyt, hävitys, sukupuutto, planeetan tuho.
Brittiläinen Gail Bradbrook on Elokapinan emojärjestön perustajia. Hän saa ympäristöherätyksen narkattuaan ayahuasca-, iboga– ja kambo-psykedeelejä Costa Ricassa. Guardianin haastattelussa 2018 hän paasaa: ”Olen valmis siihen, että minut pidätetään. Olen valmis siihen, että joudun vankilaan. Olen valmis kuolemaan tämän liikkeen puolesta.”
Vuonna 2019 liikkeen pääfilosofi Roger Hallam jyrisee ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tilaisuudessa. Hän ennustaa Eurooppaan nälänhätää kolmen vuoden kuluessa ja ihmiskunnan kuolemista sukupuuttoon vuosikymmenessä.
Hallam jatkaa: ”Emme tyydy siihen, että lähetämme sähköposteja ja pyydämme lahjoituksia. Pakotamme hallitukset toimimaan. Jos ne eivät tottele, kaadamme ne ja luomme tarkoituksiimme sopivamman, uudenlaisen demokratian. [..] Kyllä, tämän prosessin aikana jotkut saattavat kuolla.”
Hallam paasaa samalla tavalla kuten maailmanlopun synkimmät profeetat yleensäkin. Demokratia ei toimi. Sivilisaatio kaatuu, ellei liikkeen vaatimuksia totella ja syyllisiä päästetä päiviltä. Uskokaa tai tuhoutukaa.
Ei ole liioittelua puhua kultista.
Varsinkaan, kun kultin entisetkin jäsenetkin käyttävät kultti-termiä.
Yllättävää ei sinänsä ole se, että sekopäät mölisevät houruisia tuomiopäivän visioitaan. Tällaisia mesoajia on ollut vaivoinamme puhekyvyn keksimisestä lähtien. Kummallista on se, miksi Amnesty antaa fanaatikolle mikrofonin käteen – sekä se, miksi maapallon mediat toistelevat ilmeisen huuruisia fantasioita totena.
2020 Hallam yllyttää jo avoimesti tappamiseen: ”..joku voisi ampua luodin yritysjohtajien päihin – ja todennäköisesti näin käykin”, Hallam paasaa kannattajilleen.
Tappamiseen yllyttäminen on harvoin suora tie suuren yleisön sydämiin, joten Elokapinakultti on pakotettu etäännyttämään verenhimoista Hallamia liikkeestään. Kultti vakuuttelee väkivallattomuuttaan, mutta toisaalta se kouluttaa täällä Suomessakin aktiivinsa Hallamin huuruisilla opetusvideoilla, läträä verellä ja marssittaa kaduille veriprikaattinsa.
Suomalainen media leikkii tyhmää, eikä ole huomaavinaankaan ilmeistä väkivaltaflirttiä. Niinpä kultti saa myllyttää muutaman vuoden ajan isossa mediassa ilman journalistista haastamista. Yle kuvaa ja uutisoi täysin vailla kritiikkiä sen jokaisen mielenosoituksen. Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen tekee itsestään pellen kultin propagandatapahtumassa. Samoin tekee Helsingin Sanomien silloinen päätoimittaja Kaius Niemi.
Kun suomalainen media matelee polvillaan, perussuomalainen kansanliike ja Suomen Uutiset paikkailee. Tuskin on liioittelua sanoa, että perussuomalainen mediamme on ollut ylivoimaisesti kriittisin suomalainen media. Kirjoitamme ensimmäisenä Suomessa siitä, miten Elokapinan perustaja Hallam esittää “kuulaa kalloon” länsimaiden johtajille, ja kuinka kansanedustajia ja yritysjohtajia pitäisi tappaa. Ensimmäisinä siitä, miten Elokapinan salaisilla sivuilla fantasiodaan päättäjien joukkomurhalla. Enkä muista koskaan nähneeni yhdessäkään suomalaisessa mediassa kultin päätavoitetta: parlamentaaristen demokratioiden kumoamista ja niiden korvaamista “koulutetuilla neuvostoilla”.
Kultti on syystä tai toisesta miljardiyhtiö Koneen säätiön vahvasti suojelema ja rahoittama.
Kysynkin siis: Miksi suomalainen oligarkin perustama Koneen säätiö, jonka varallisuudesta suurin osa on edelleen Koneen osakkeissa, rahoittaa järjestöä, joka haluaa tappaa päättäjiä, tahria kansanvallan symbolin verellä ja kaataa nurin kansanedustuslaitosta?
Kysyn lisää: Miksi Kone Oyj:n pääomistajien suuromistama Helsingin Sanomat toistaa käytännössä sellaisenaan verenhuuruisen kultin patologiaa ja tuhoaa sitä toistamalla suomalaisen nuorison mielenterveyttä?
Edelleen: miksi Suomen valtion omistama Yleisradio tukee tätä sekopäistä kulttia, mutta samanaikaisesti väittää kannattavansa oikeusvaltiota? Miten journalisti voi kirkkain silmin yhtä aikaa kannattaa Suomen hallintomuodon kaatamista ja väittää kannattavansa oikeusvaltiota, joka nimenomaisesti perustuu lain ja oikeuden kunnioittamiselle? Reporadion aikana 1970-luvulla Yleisradio yritti niin ikään nujertaa Suomen haurasta demokratiaa ja siirtää maan Neuvostoliiton hallittavaksi.
+++
Median massiivisesta tuesta huolimatta kultin liikevoima ehtyy. Poliisi on oppinut vastaamaan sen taktiikoihin ja korjaa nopeasti aktivistit pois teitä tukkimasta. Mielenosoitusten osallistujamäärät laskevat. Höyrypääpomo Hallam tuomitaan Britanniassa viideksi vuodeksi vankilaan moottoriteiden katkaisemisen takia. Kadunkatkaisijoiden into hiipuu.
Kultti roudaa jopa itsensä Greta Thunbergin Suomen Eduskunnan portaille, mutta sekään ei enää auta. Vasemmistoteemojen toistelu ja palestiinalaishuivien heiluttelu ei enää auta. Mikään ei auta. Lähestyvä luonnonkatastrofi ei saapunutkaan. Ihmiskunta ei kuollutkaan sukupuuttoon. Vaikutelmaa saattaa haitata sekin, että teini-ikäistynyt Thunberg paasaa nykyään lähinnä Palestiinasta ja on alkanut kannattaa ydinvoimaa.
Mutta kaikkien sitkeimpien kulttilaisten usko on edelleen järkähtämätön. On pakko tehdä jotain. On pakko, koska on pakko. Silloin käy niin kuin aina käy – kultti syyllistyy suunnatomaan ylilyöntiin. Se hyökkää vihollistaan kansanvaltaa vastaan ja sotkee Eduskuntatalon verenpunaiseksi.
Se on paha virhe. Kuten Jussi Halla-aho osuvasti totesi, kansa ei ole huligaanien puolella.
Aiemmat tukijat kääntävät katseensa häpeillen poispäin. Hurraaminen vaihtuu hiljaisuuteen. Yksikään kansanedustaja ei osoita selkeää tukea teolle. Ainoastaan Satu Hassi -nimeä totteleva kommunismin haamu sopertelee jotain kannustavaa. Ylellä, kuinkas muuten.
Kultin peli alkaa olla pelattu.
Suomalainen kansalaisyhteiskunta tuijottaa Eduskunnan portaiden verinoroja epäuskoisena ja pohtii, että ”kiitos, nyt riittää”.
Kyse ei ole siitä, etteikö Suomi selviäisi vesiväreillä läträävistä myöhäisteineistä. Mutta jos yhdelle osapuolelle annetaan lupa rikkoa tarkoituksella lakeja, on aika vaikeaa perustella, miksi muidenkaan pitäisi niitä noudattaa. Toisekseen, historiassa on liikaa esimerkkejä siitä, minkälaisiin tekoihin nuoret voidaan houkutella mukaan.
Historiantuntija, Kansallisarkiston ex-pääjohtaja Jussi Nuorteva varoittaa radikalisoitumisriskistä. Hän rinnastaa Elokapinan 1970-luvun terroristijärjestö Punaiseen armeijakuntaan RAF:iin: ”Elokapina katsoo, että hyvä päämäärä oikeuttaa laittomiin keinoihin. Kun niiden teho ei enää tuo tulosta, kovennetaan keinoja. Muistan RAF:n saman logiikan. Se johti väkivaltaan, terroriin ja ryhmän irtautumiseen muusta yhteiskunnasta. Terrori kääntyi lopulta itseään vastaan.”
+++
Suomalainen media välttää edelleenkin tosiasioiden tunnustamisesta. Se ei mielellään kutsu Elokapinaa kultiksi tai edes ääriliikkeeksi – vaikka se ilmiselvästi on molempia. Media vaikenee liikkeen räikeän antidemokraattisista elementeistä. Paradoksaalista kyllä, tosiasioiden tunnustamisen sijaan Yle ja HS leimaavat päivästä toiseen perusteetta perussuomalaisia ääriliikkeeksi. Moninkertainen tollous on harvoin kunniaksi suurelle mediayhtiölle.
Media toistaa päivät pääksytysten tarinaa Unkarin tiestä, Putinin pussista, äärivoimien noususta ja mitä noita nyt on. Se uskottelee meille vakavalla naamalla, että suuressa osassa eurooppalaisia maita on yhtäkkiä päässyt valtaan äärioikeistolainen puolue.
Todennäköisempikin selitys löytyy.
Suomessa vieraillut brittiprofessori Matthew Goodwin kiteyttää sen, mikä on väreillyt ilmassa jo pitkään: Kansa ei ole radikalisoitunut. Sen sijaan eliitti ja siihen kuuluva media ovat radikalisoituneet voimakkaasti.
Goodwinin mukaan tähän median, politiikan, kulttuurin ja luovien alojen radikalisoituneeseen eliittiluokkaan kuuluu noin 20 % kansasta. Tämä luokka on kääntynyt kulttuurivasemmalle viimeisten 20 vuoden aikana ja samalla ajautunut hyvin kauas keskivertoäänestäjästä. Goodwinin mukaan elämme keskellä voimakkainta eliittiluokan radikalisoitumista sitten 1960-luvun.
Kyse ei ole pelkästä ahneudesta ja oman aseman menettämisen pelosta. Osa on liikkeellä hyvässä tarkoituksessa. Osa siksi, koska sen ulkopuolelle jääminen on näinä aikoina pelottavaa.
Elämme salamannopeasti leviävien massaliikkeiden aikaa. 2016 alkaen maailma on kokenut lyhyessä ajassa monta shokkia ja vastashokkia: #metoo-ilmiön, Trumpin nousun presidentiksi, George Floydin kuoleman ja siitä seuranneen massiivisen Black Lives Matter -liikehdinnän sekä monia säikäyttäneen IPCC-ilmastoraportin ja koronan. Päälle vielä Wokea, Ukrainaa, Palestiinaa, DEItä, feminismin myöhempiä aaltoja ja gender-kädenvääntöjä.
Kulttuurisodissa kansakunta käy itsensä kimppuun. Kirjallisesti lahjakas eliitti tuottaa kiihtyvällä tahdilla todellisuutta muovaavia uuskäsitteitä, jotka pirstovat yhteiskuntaa koossa pitäviä rakenteita. Woke-käsitteistö hyökkää perhesiteiden, identiteettien, äitien, isien, perheiden ja pikkulasten seksuaalisuuden kimppuun. Woken mikä-mikä-maassa miehet muuttuvat setämiehiksi, isät muuttuvat henkilöiksi, äidit vulvallisiksi, perässä tulevat cis-sukupuolisuus, heteronormatiivisuus, transfobia, turvallinen tila, all-male-panel. etuoikeuksien tunnistaminen, intersektionaalisuus, kriittinen rotuteoria, mikroaggressio. Woke pitää luku- ja kirjoitustaidottomia moniosaajina, turvapaikkakusettajia hädänalaisina ja tavallisia suomalaisia ääriajattelijoina.
Woke hallitsee maailmaa sanoilla. Jos hyväksyy sen käyttämän puhetavan, hyväksyy sen tyrkyttämän todellisuuden. Jos wokea pelkää, sille alistuu.
Elokapina on eliitin suojeluksessa, koska se on eliitin keskuudesta kumpuava lapsenkasvoinen propagandaryhmä.
Herlinien valtapiiri hallinnoi sekä Kone Oyj:ta että sen äänitorvea Helsingin Sanomia. Riittävän isot yhtiöt pystyvät vaikuttamaan politiikkaan. Politiikkaan vaikuttaminen ja kansakunnan todellisuuskäsityksen hallitseminen on keino painaa rahaa.
Viherhysteriaan langennut Marinin viisikko oli helppo uhri. Kun kansakunta on saatu paniikkiin, astuu suuryritysklusteri ”pelastajana” veronmaksajan kukkarolle tarjoamaan toinen toistaan kalliimpia ”ratkaisuja”. Hätääntynyt kansakunta yrittää valtavin uhrauksin ostaa itselleen mielenrauhaa kriisissä, jonka kauppiaat ovat median välityksellä sen mieliin istuttaneet.
Vähän kuin Hullut päivät, jossa ihmiset oikeasti saatetaan hulluuden partaalle ennen kauppojen ovien avaamista. Monopolikapitalisti nauraa matkalla pankkiin.
Otettaisiinko jatkossa vähän iisimmin?
MATIAS TURKKILA
Lue myös
Kansallisarkiston ex-pääjohtajalta vakava varoitus Elokapinan radikalisoitumisriskistä – vertaa terroristijärjestö Punaiseen armeijakuntaan
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kone Oyj Kultti Rikokseen yllyttäminen Psykedeelit Gail Bradbrook Jussi Nuorteva Matthew Goodwin Exctinction Rebellion äärijärjestö Mannerheimintie Kulttuurisodat Roger Hallam Elokapina eliitti Yleisradio Greta Thunberg Jouko Jokinen Satu Hassi Neuvostoliitto Helsingin Sanomat Kaius Niemi mielenterveys Väkivalta media
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














