
Arhinmäen allekirjoituksella ”massit” mellakkajärjestäjälle
Kiakkovierasjuhlien organisointiin osallistunut Kommunistinen Nuorisoliitto (KomNL) on saanut useana vuonna opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämää valtakunnallisille nuorisojärjestöille tarkoitettua tukea. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista, ja päätöksen niistä on tehnyt kaikkien urheilu- ja kulttuuri-ihmisten suosikkiministeri Paavo Arhinmäki (vas.).
Vasemmistopiireissä rahaa tavataan sanoa massiksi, ja sitä onkin myönnetty auliisti. Kommunistista Nuorisoliittoa on massitettu seuraavasti: 4 500 eur vuonna 2013 ja 5 000 eur vuonna 2012.
Arhinmäeltä on viime päivinä perätty kommentteja Kiakkovieras-mellakasta, jonka järjestämiseen on osallistunut vasemmistoliittoa lähellä olevia tahoja. Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra vaatii Arhinmäen eroa, jos puolueen ja mellakkajärjestäjien väliltä löytyy kytköksiä. Arhinmäki kiistää kaikki yhteydet, tietenkin. Myöntäminen se vasta hölmöä olisi.
Täyspäinen tukipolitiikka?
Arhinmäen nuorisotukipäätökset ovat aikaisemminkin nousseet julkiseen keskusteluun. Perussuomalaiset Nuoret riitautti keväällä ministeriön päätöksen maksaa järjestölle vain arviolta kahdeskymmenesviidesosa siitä, mitä muut vastaavat nuorisojärjestöt saavat.
Arhinmäen ministeriön hylkäyspäätöksessä muun muassa todetaan, että ”järjestön kannanottoja on tarkasteltava suhteessa nuorisolain ensimmäisen pykälän toiseen momenttiin, erityisesti monikulttuurisuuden osalta.”
Kyseisen nuorilain pykälä kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti: ”..lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen.” Näitä lähtökohtia kohti olisi ministeriön mukaan ponnisteltava, mikäli aikoo rahoituksen piiriin päästä.
Arhinmäki voi ensi vuonna harkita, auttaako Kiakkoviras-rähinöintiin osallistuminen nuorisojärjestöjä tuensaannissa. Esimerkiksi näin:
.. yhteisöllisyys = Kiakkovierasjuhlissa osoitettu joukkotoiminta,
.. yhteisvastuu = järjestämisvastuusta pakoonkiemurtelu,
.. yhdenvertaisuus = luokkasotaan yllytys,
.. kansainvälisyys = Malesian suurlähettilään auton kolhiminen,
.. terveet elämäntavat = tolkuton känniördääminen ja
.. ympäristön ja elämän kunnioittaminen = lippujen polttaminen, kauppojen lasien hakkaaminen säpäleiksi, hevosten pahoinpitely, poliisin hakkaaminen mailoilla ja lasten kimppuun hyökkäily.
[Muutos 10.12 klo 21:17 – vuoden 2011 massitus 6 000 eur poistettu syntilistalta, koska sen myöntämisestä vastasi ministeri Stefan Wallin. ]
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














