“Balkanin reitti” tukkeutuu – Slovenia ja Kroatia kiristävät rajakontrollejaan

09.03.2016 |09:53

Slovenia ilmoitti rajoittavansa turvapaikanhakijoiden maahanpääsyä. Maahan pääsee vain asianmukaisilla matkustusasiakirjoilla – ja mikäli saapuja anoo turvapaikkaa Sloveniasta. Lisäksi Slovenia sallii ilmiselvästi suojelua tarvitsevien ihmisten maahantulon. Suomeksi asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Saksalaislehti Frankfurter Allgemaine kertoo, että Slovenia aikoo vastaanottaa 40-50 turvapaikkaa hakevaa kuukausittain. Käytännössä tämä merkitsee likimain täydellistä rajasulkua, sillä Kreikan puolella lähellä Makedonian rajaa on jo yli 30 000 siirtolaista ja turvapaikanhakijaa motissa.

Paine kasvaa Kreikassa, sillä maahan tulee noin 2 000 uutta ihmissalakuljettajien tuomaa ihmistä maan saarille.

– Euroopan rajat kulkevat Kreikan ja Makedonian rajalla, ja me kunnioitamme tehtyjä päätöksiä, Kroatian sisäministeri Vlaho Orepić kertoi Kroatian televisiossa brittilehti Guardianin mukaan.

Serbia on ilmoittanut matkivansa Slovenian ja Kroatian rajoituksia, myös Makedonian odotetaan seuraavan esimerkkiä.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää