Charlottesvillen yliajo repii Yhdysvaltoja

13.08.2017 |11:44

YHDYSVALLAT | Virginian osavaltiossa Charlottesvillessa tapahtunut tahallinen yliajo on järkyttänyt kansakuntaa, ja kiristää entisestään tulehtunutta ilmapiiriä.

Yksi kuoli ja 19 loukkaantui, kun ohiolainen 20-vuotias James Fields ajoi autollaan radikaalioikeiston mielenosoitusta vastustaneiden mielenosoittajien joukkoon. Fields ajoi kovaa vauhtia väkijoukkoon, perutti ja ajoi sitten uudelleen. Hänet on pidätetty tapahtuneen johdosta.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun radikaalioikeiston mielenosoitus vastusti konfederaatiokenraali Robert E Leen muistomerkin poistamista. Mielenosoitus poiki vastamielenosoituksen, ja poliisilla oli täysi työ molempien ryhmien kanssa. Tapahtumat saivat järkyttävän käänteen, kun Fields kaahasi väkijoukkoon.

Presidentti Donald Trump tuomitsi Bedministerissä pitämässään puheessa “mahdollisimman tiukasti useiden osapuolten harjoittaman vihan, kiihkoilun ja väkivallan.” Hän totesi myös että vihaa on ollut keskuudessamme pitkän aikaa.

Monissa puheenvuoroissa Trumpin ulostuloa on pidetty riittämättömänä.

Lähteet: ABC News, BBC


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
3.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
10.
Suomen uutiset logo

Taloustieteen emeritusprofessori: Työn verotusta kannattaa keventää myös ylimmissä tuloluokissa – ”Yhteiskunnalle käy kalliiksi pitää kaikkein tuottavimpia ihmisiä vajaakäytöllä”

17.04.2025 |10:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää