
Cruz ja Rubio syyttävät Trumpia linjan löystymisestä maahanmuuttopolitiikassa
Detroitissa pidettyyn Fox Newsin televisioituun vaaliväittelyyn osallistuivat Donald Trump, Ted Cruz, Marco Rubio ja John Kasich. Suomen Uutiset seurasi väittelyä yhdessä neljän tuhannen republikaanin kanssa CPAC-konferenssissa.
Marco Rubio oli vitsaillut Donald Trumpin käsien koosta ja sai suoran vastauksen vinoiluunsa.
– Katsokaa näitä käsiä. Ovatko ne pienet kädet? Ja hän sanoi että jos käteni ovat pienet, jonkin muun pitää olla pientä. Voin vakuuttaa ettei siinä ole ongelmaa. Vakuutan, Trump sanoi.
Marco Rubio ja Ted Cruz haastoivat Trumpin sanan säilällä kuin yksissä tuumin. Seuraava tosipaikka esivaaleissa on 15. maaliskuuta, kun esimerkiksi Rubion kotiosavaltiossa Floridassa ja Kasichin osavaltiossa Ohiossa äänestetään.
Rubio huomautti että käytyjen esivaalien perusteella kaksi kolmasosaa äänestäjistä eivät ole tyytyväisiä Trumpin linjaan.
– Se johtuu siitä että emme voi antaa Abraham Lincolnin ja Ronald Reaganin puoluetta henkilölle, joka ei ole konservatiivi, Rubio sanoi Trumpista.
Fox News näytti useamman videon, joiden perusteella Trump on muuttanut mieltään keskeisistä kysymyksistä. Näitä ovat Afganistanin sotaan osallistuminen, pitäisikö Yhdysvaltain ottaa turvapaikanhakijoita Syyriasta ja valehteliko George W. Bush joukkotuhoaseista Irakissa.
– Minulla on hyvin vahva ydin. En ole koskaan tavannut menestyvää ihmistä, joka ei ole joustava, Trump vastasi syytökseen.
Rubio ja Cruz syyttivät Trumpia liiasta joustavuudesta maahanmuuttopoliitisissa näkemyksissään. He vaativat Trumpia julkaisemaan hänen The New York Times -lehden kanssa käymänsä luottamuksellisen keskustelun nauhan. Lehden toimittajien nimettömänä antamien väitteiden mukaan Trump sanoo nauhalla, että ei oikeasti aio rakentaa muuria Meksikon rajalle, vaan kyse on vain vaalipuheesta. Trump kieltäytyi julkaisemasta nauhaa vedoten keskustelun luottamuksellisuuteen.
– Donald ei ole suhtautunut vakavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Hän ei ole osoittanut älyllistä kiinnostusta näihin erittäin vakaviin asioihin, Rubio syytti.
Trump vastasi sanomalla, että ”uskokaa minua, hän [Rubio] ei ole johtaja”.
– Minä todistan olevani suuri johtaja, Trump totesi.
– Häntä painostettiin politiikasta ja hän vastaa henkilökohtaisella solvauksella, Rubio vastasi Trumpille.
Vuoden 2012 presidenttiehdokas Mitt Romney vaati eilisessä puheessaan estämään Trumpin ehdokkuuden ja esitti ratkaisun: muiden ehdokkaiden on tuettava Rubiota Floridassa ja Kasichia Ohiossa. Näin kisa jatkuisi aina heinäkuun puoluekokoukseen asti.
– Mitt Romney on hyvä mies, mutta hän ei päätä kampanjastrategiastani, Kasich tyrmäsi Romneyn esityksen.
Kysyttäessä kaikki ehdokkaat lupasivat tukea republikaanien presidenttiehdokasta kuka hän onkaan ja lähtemättä kolmannen puolueen ehdokkaaksi.
CPAC-konferenssissa Fox Newsin vaaliväittelyä katsoneen yleisön perusteella konservatiivien suosituimmat ehdokkaat ovat järjestyksessä Ted Cruz, Donald Trump ja Marco Rubio. Trumpilla on runsaasti vastustajia ja hänen vastauksensa saivat usein osakseen buuauksia ja vihellyksiä. Rubiolla on eniten kannattajia nuorten ja Cruzilla itsensä uskonnolliseksi katsovien joukossa. Trump kerää politiikkaan ja poliitikkoihin syvästi pettyneiden tuen.
SIMON ELO
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Republikaaneissa viriää Donald Trumpin vastainen oppositio – ”Äänestäisin mieluummin Stalinia”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Onni Rostilan kolumni: Laitaoikeiston menestysresepti
Uusi Suomi: ”Ääri- ja laitaoikeisto eli oikeistopopulistit tai radikaalioikeisto ovat nousseet Euroopan suosituimmaksi puolueperheeksi”. Median nimilista kasvaa, mutta ymmärrys ei, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










