

MATTI MATIKAINEN
Eerola: Mihin pääministeri perustaa väitteensä Suomen tiukasta linjasta maahanmuuttoon? – “Kannattaisi perehtyä nykytilaan Pohjoismassa”
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi viime viikolla (HS 25.5.), että Suomella on ollut aika tiukka linja maahanmuuttoon koko ajan – ja ettei se siksi olisi Suomessa päivän-polttava keskustelun aihe.
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola jätti asianomaiselle ministerille kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelee mihin pääministeri perustaa väitteensä suhteessa muihin Pohjoismaihin.
– Olisi suotavaa, että pääministeri olisi riittävän perehtynyt maahanmuuttopolitiikan nykytilaan Pohjoismaissa. Eroja löytyy perheenyhdistämisestä kotouttamiseen sekä sosiaaliturvan ja kansalaisuuden saamiseen, Eerola toteaa.
Eerolan mukaan Tanskassa ja nyt myös Ruotsissa maahanmuuttopolitiikka on huomattavasti tiukempaa.
Ruotsi ottanut liikaa turvapaikanhakijoita
Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen uskoo, että Ruotsin maahanmuuttolinjan tiukentumisen taustalla on oivallus siitä, että määrillä ja tulijoiden integroitumisella on yhteys myös hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä pysymiseen.
Hän näkee ongelmana myös ryhmät, joiden osallistumisaste työmarkkinoille on vain puolet siitä, mikä on keskiarvo. Pohjoismainen malli joutuu haasteen eteen, Rasmussen totesi Helsingin Sanomille.
– Jopa Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on henkilökohtaisesti todennut, että Ruotsi on ottanut liikaa turvapaikanhakijoita, Eerola sanoo.
Ruotsi on ilmoittanut kovista tiukennuksista maahanmuuttopolitiikkaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aholta tiukka “ei” työvoiman saatavuusharkinnan poistamiselle: Johtaisi orjatyöhön – “Kyse ei ole korkean osaamisprofiilin maahanmuuttajista”

Halla-aho Jyväskylässä: ”Suomalaisilla pakkomielle kopioida Ruotsin tekemät virheet, vaikka ne olisi jo todettu virheiksi Ruotsissa”

Nyt sen sanoo Ylen pohjoismaiden kirjeenvaihtaja: Maahanmuuttokriittisyydestä on tullut uusi normaali Pohjoismaissa
Viikon suosituimmat

Päivän pointti: Islamia yo-kirjoituksiin esittäneen opetushallituksen pääjohtaja on vasemmistoliiton aktiivi ja vasemmistoministerien entinen poliittinen avustaja

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä
Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.
Uusimmat

Purra: Mihin unohtui ilmastolaki Maaseudun Tulevaisuuden paneelista?

Vantaalla täysi sadan ehdokkaan lista kuntavaaleissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää