Artikkeli kuva

Jussi Halla-aho puhumassa Jyväskylän kävelykadulla 28.4.2018.

Halla-aho Jyväskylässä: ”Suomalaisilla pakkomielle kopioida Ruotsin tekemät virheet, vaikka ne olisi jo todettu virheiksi Ruotsissa”

28.04.2018 |14:30

Jyväskylän kauppakadulla puhunut puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmetteli suomalaisten puolueiden välinpitämätöntä asennoitumista maahanmuuton suuriin ongelmiin. Halla-aho kuvasi toimintaa erittäin vastuuttomaksi.

Halla-aho muistutti, että vuoden 2015 siirtolaisvyöryn jälkeen perussuomalaisten edustamasta maahanmuuttolinjasta on tullut Euroopassa valtavirtaa niin keskustaoikeistossa kuin keskustavasemmistossakin. Muutos ei ole ehtinyt kuitenkaan Suomeen asti.

– Kun otetaan huomioon tämän aiheen mittakaava ja huonon maahanmuuttopolitiikan seuraukset yhteiskunnalle, on erittäin huolestuttavaa, että Suomessa on vain yksi puolue, joka suhtautuu maahanmuuttoon realistisesti ja käytännöllisesti, eikä ideologisesti ja sinisilmäisesti. Suomi on tässä suhteessa jäänyt jälkeen koko muusta Länsi-Euroopasta ja jopa kaikista muista Pohjoismaista.


PS-aktiivi Jarmo Nahkamäen kuvaama videotallenne. 14 min 56 sek.

– Meillä kaikki puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta suhtautuvat maahanmuuttoon epäoleellisena lillukanvartena. Tämä on erittäin vastuutonta.

Ruotsin virheet kopioidaan Suomeen

Halla-ahon mukaan suomalaisilla on pakkomielle kopioida kaikki Ruotsin tekemät virheet, vaikka ne olisi jo todettu virheiksi Ruotsissa.

– Tuoreina esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa taksiliikenteen vapauttaminen ja muutokset peruskoulun opetussuunnitelmissa. Pisa-tulokset onkin jo saatu lupaavasti laskemaan. Ennemmin tai myöhemmin ollaan Ruotsin tilanteessa, jossa julkinen koulujärjestelmä romahtaa ja lapset ilmoitetaan yksityiskoulujen jonoihin jo vauvaiässä.

Ovet auki saatavuusharkinnan poistolla

Sekä kokoomus että keskusta ovat vaatineet hiljattain ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan lopettamista. Pääministeri Sipilä on valittanut, että Suomi tarvitsee lisää kansainvälisiä osaajia.

– Kuitenkin tosiasiassa osaajat ja asiantuntijat eivät tälläkään hetkellä ole saatavuusharkinnan piirissä. Kysymys on matalasti koulutettujen tai kouluttamattomien, pääasiassa kehitysmaista tulevien ihmisten maahantulon vapauttamisesta. Ruotsi on ainoa OECD-maa, joka on tehnyt tämän virheen, ja tulokset ovat olleet huonoja. Ns. työvoimaa on tulvinut lähinnä aloille, joilla on jo valmiiksi ylitarjontaa työvoimasta. Halpatyöläiset eivät elä surkealla palkallaan, ja erotuksen maksaa veronmaksaja sosiaalitukien muodossa.

– Kuvaavaa ja huvittavaa on, että samalla kun porvarihallituksemme, vihervasemmiston säestämänä, vaatii ovia auki halpatyövoimalle, Ruotsissa jopa sosialidemokraatit lupaavat palauttaa saatavuusharkinnan, jos voittavat ensi syksyn vaalit.

Halla-aho otti lisäksi kantaa pääkaupunkiseudun jatkuvasti heikentyvään tilanteeseen.

– Pääkaupunkiseudulla 30-40% toimeentulotukiasiakkaista on maahanmuuttajia, ja osuus kasvaa kaiken aikaa. Kun julkisilla varoilla asutettavien määrä kasvaa, tämä vaikuttaa sekä kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuteen että asumisen hintaan kokonaisuutena. Huonosti integroitunut maahanmuuttajaväestö vaikuttaa negatiivisesti myös turvallisuuteen, asuinalueiden viihtyvyyteen ja kouluihin.

– Perussuomalaisille sanotaan usein, että ei pitäisi vaahdota maahanmuutosta niin paljon vaan keskittyä vähäosaisten puolustamiseen. Ikävä kyllä nämä asiat liittyvät toisiinsa kiinteästi. Hyvin toimeentulevilla ei ole mitään hätää, koska he pystyvät äänestämään lompakollaan ja ostamaan itsensä vapaaksi huonon politiikan aiheuttamista ongelmista.

– Demokratia toimii vain, jos äänestäjällä on todellisia vaihtoehtoja. Perussuomalaiset ovat suomalaisystävällinen, käytännöllinen ja laskutaitoinen vaihtoehto nyt ja jatkossa.

Ongelmallinen sote

Sote-uudistuksen keskeiseksi ongelmaksi Halla-aho katsoi sen puoluepoliittiset lähtökohdat.

– Kun sitä toteutetaan ahtaista puoluepoliittisista ja eturyhmäintresseistä käsin, ja kun aikataulut ovat epärealistisia eivätkä mahdollista kunnollista valmistelua ja lainsäädäntökäsittelyä, on selvää, että lopputuloksesta ei tule hyvää. Toivokaamme siis, että vastuuntunto herää riittävän monessa hallituspuolueiden edustajassa ennen ratkaisevaa napin painallusta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
5.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää