Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Eerola: Turvapaikanhakijoita vain maista joiden kanssa palautussopimus

22.09.2015 |14:11

Sisäasiainministeri Petteri Orpo (kok.) neuvottelee tänään Brysselissä Eurooppaa kuormittavasta pakolaiskriisistä. Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola ehdottaa Orpolle mallia, jossa turvapaikanhakijoita vastaanotettaisiin vain maista, joiden kanssa on voimassa oleva palautussopimus.

Näin meneteltäisiin, jos turvapaikanhakijoita tuotaisiin tulevaisuudessa koordinoidusti jäsenmaiden keskinäisellä ja vapaaehtoisuuteen perustuvalla sopimuksella.

– Ruotsi päästää turvapaikanhakijat kulkemaan maansa läpi Suomeen ja me emme välttämättä voi edes palauttaa kielteisen päätöksen saaneita, Eerola huomauttaa.

Tiukka ei pysyvälle
taakanjaolle

Eerolan mukaan mahdollisessa yhteiseurooppalaisessa vapaaehtoisuuteen perustuvassa mallissa pitää ensisijaisesti huomioida, ettei Suomesta tule laittoman siirtolaisuuden etäpesäkettä bussinperällä.

– Ennen sopimusta pitää tilanne saada haltuun raja-asemilla. Myöskään pakottavaan taakanjakoon ei tule suostua missään olosuhteissa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää