Artikkeli kuva

Eerola uudesta puheenjohtajasta: ”Jussi saa kannatuksen taas nousuun”

11.06.2017 |14:28

Kansanedustaja Juho Eerola näkee, että uudistunut puoluejohto, etenkin Jussi Halla-ahon valinta nostaa välittömästi perussuomalaisten kannatusta.

– Jussi ei ole kompromissien mies. Hän tulee kotimaan politiikan ja samalla hallituksen ulkopuolelta, mikä saattaa myös olla etu. Vaikka perussuomalaiset ovat saaneet paljon hyviä uudistuksia läpi, osalle kannattajakunnasta hallitus on ollut pettymys.

Maahanmuuttopolitiikan kiristykset ovat tunnetusti tärkeä kysymys perussuomalaisten äänestäjäkunnassa.

– Maahanmuuttopolitiikka on ollut aina perussuomalaisten asialistalla, mutta nyt se ehkä nousee vielä enemmän toiminnan keskiöön. Kannattaa muistaa, että monilla meidän kaltaisilla puolueilla Euroopassa maahanmuuttopolitiikka on ykkösteemojen joukossa.

Juho on tyytyväinen myös Riikka Slunga-Poutsalon jatkopestiin puoluesihteerin tehtävässä.

– Nyt kun puoluejohto uudistuu näin paljon, niin Riikka edustaa siinä jatkuvuutta. Riikka myös aina tietää, missä puoluetoimiston avaimet ovat, jos jollakin sattuisi olemaan asiassa epäselvyyttä, Juho vitsailee.

Juho heittää kesällä muutaman keikan Suuri Tuntematon -bändinsä kanssa. Hallintovaliokunnan työskentely kuitenkin jatkuu myös pitkälle kesään.

– Muun muassa sote-uudistus teettää työtä, joten valiokunta joutuu sen vuoksi kokoontumaan monta kertaa.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa

02.04.2026 |10:11
6.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
8.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää