

YLE/KUVAKAAPPAUS
Eerolan mielestä suorassa demokratiassa piilee vaaroja: ”Media voi johtaa kansaa harhaan luomalla tietynlaisia mielikuvia”
Juho Eerola muistuttaa, kuinka 1990-luvulla EU-äänestyksen alla media lobbasi vahvasti unionijäsenyyden puolesta. – Mediassa puhuttiin lähinnä vain positiivisista asioista, kuten siitä että ruuan hinta halpenee. Missään ei kerrottu, että Suomi joutuu luopumaan omasta valuutastaan. Sitäkään ei kerrottu, että EU:ssa rajat aukeavat niin, että tuhansia ihmisiä pääsee vaeltamaan Suomeen.
Perussuomalaisten puheenjohtajiston kyselytunnilla puolueen 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola sai vastattavakseen hänelle lähetetyn kysymyksen suoran demokratian toimivuudesta. Eerolaa haastatteli perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Riikka Purra.
Mitä mieltä olet suorasta demokratiasta ja millaisissa asioissa se voisi toimia?
– Sveitsissä se käytännön tasolla saattaa hyvinkin toimia. Verkossa törmää usein kommentteihin siitä, kuinka sveitsiläiset ovat tietyssä asiassa äänestäneet fiksusti. Suora demokratia on sinänsä kaunis ja hyvä ajatus. Suomessa on kysytty suoraan kansan mielipidettä kaksi kertaa: toinen aikoinaan oli kieltolain poistaminen ja toinen taas se tilanne kun Suomi 1990-luvulla liittyi Euroopan unioniin. Muistan itse hyvin EU-äänestyksen. Se oli toinen vaali, missä itse pääsin äänestämään. Siihen aikaan media kampanjoi hyvin voimakkaasti EU:n puolesta, että ikään kuin meidän olisi pakko liittyä unioniin.
Eerolan haastattelu. Youtube, 38 min.
– Media ei kuitenkaan kertonut esimerkiksi siitä, että EU:hun liittymisen myötä käyttöön tulisi myöhemmin yhteinen raha. Missään ei siis kerrottu, että Suomi joutuu luopumaan omasta valuutastaan unionijäsenyyden myötä. Sitäkään ei kerrottu, että EU:ssa rajat ovat auki niin, että tuhansia ihmisiä pääsee vaeltamaan Euroopasta Suomeen. Puhuttiin lähinnä vain positiivisista asioista, kuten siitä, että ruuan hinta halpenee.
– Suora demokratia voi siis olla myös vaarallista. Kansaa voidaan johtaa pahastikin harhaan luomalla tietynlaisia mielikuvia, ei pelkästään valemediassa vaan myös perinteisessä mediassa, jonka vyörytys EU:n puolesta oli massiivista tuolloin 1990-luvun puolessavälissä. EU-kriittiset näkemykset eivät päässeet esille käytännössä missään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU-virkamieseliitillä hunajaiset työsuhde-edut eikä rahantuloa voi estää: Moni tienaa jo paljon paremmin kuin Suomen pääministeri

Mäkelä: Suomi ei liittynyt Euroopan unioniin maksaakseen toisten velkoja

Valtamedialla villi elokuu – muita välineitä valemediaksi syyttävät lehdet ja kanavat epäonnistuivat niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









