Eija-Riitta Korhola: Kansalaisten eurousko vaakalaudalla

21.03.2013 |13:43

Kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola pelkää kansalaisten uskon europolitiikkaan rapistuvan Kyproksen tukisotkujen myötä, mikä sortaa myös luottamusta pankkeihin.

”Kyseessä on myös jälleen kerran rike euron sääntöjä kohtaan. Maastrichtin sopimuksen lauseke velkaisten maiden pelastamiskiellosta oli olennainen euroalueen vakaudelle. Sen syrjään laittaminen Kreikan tapauksessa vuonna 2010 laukaisi kaikki sitä seuraavat ongelmat. Nyt todistetaan toista radikaalia virhettä, kun täysin järkevää talletussuojaa lähdettiin heikentämään. Voimme vain toivoa, että ahdistuneiden tallettajien valinta ei ole paniikki.

Se olisi pankkisysteemin kaatuminen ja euron loppu”, Korhola kirjoittaa uuden Suomen blogissaan.

Hän kertoo miettineensä jo kolme vuotta sitten, ettei EU:n olisi pitänyt ryhtyä tukemaan Kreikkaa.

”En edes yritä teeskennellä tietäväni, mitä nyt pitäisi tehdä Kuvittelen vain tietäväni, mitä ei olisi pitänyt tehdä kolme vuotta sitten. Rahaliiton sääntöjä ei olisi pitänyt rikkoa lähtemällä Kreikan tulemisen tielle. Silloin ilmaisin huoleni sanomalla, että rakennamme hiekalle. Ja paljastin, kuinka tämä huoli syntyi keskellä yötä sängyssä pystyyn singahtaen. Aloin pelätä, että tällä tiellä menetetään kansalaisten luottamus europolitiikkaan”, Korhola kirjoittaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi