

LEHTIKUVA
Elomaa: Pienituloisten eläkeläisten ahdinko syvenee
Suomessa on suuri joukko pienituloisia eläkeläisiä. Kuukausitulojen jäädessä vaatimattomaksi monet joutuvat tekemään tukalia säästöpäätöksiä apteekeissa ja ruokakaupoissa. THL:n tutkija Katri Hannikaisen mukaan pienituloiset eläkeläiset jättävät väliin lääkärikäyntejä menoja vähentääkseen.
– Tämä meidän äveriästä kansanosaa suosiva hallitus tuntuu taas kerran kehysriihen yhteydessä unohtaneen vaikeassa asemassa olevat pienituloiset eläkeläiset, perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa toteaa.
Maahanmuuttajille ja yritystukiin riittää rahaa
Perussuomalaiset ehdottavat omassa kehysvaihtoehdossaan muun muassa reseptilääkkeiden 50 euron alkuomavastuun poistamista pienituloisilta ja kansaneläkeindeksiin sidottujen tukien indeksikorotusta.
Perussuomalaisten mielestä lääkekaton laskeminen kehysriihen yhteydessä 40 eurolla on riittämätön toimi. Samoin hallituksen yhdeksän euron takuueläkkeen korotus ei paljoa sen varassa elävien eläkeläisten tilannetta helpota.
– Tuntuu siltä, että maahanmuuttajille ja yritystukiin sun muuhun riittää valtion kirstusta annettavaa, mutta vähävaraisille ei euroja liikaa heru, sanoo Elomaa.
Asumismenot kasvaneet jo pitkään
Asumismenojen nousu on jatkunut jo pitkään. Vuokrat ja asuntojen hinnat ovat kohonneet tämän vuosituhannen aikana hurjaa vauhtia erityisesti kasvukeskuksissa. Tämän lisäksi asumismenot ovat paisuneet muun muassa sähkön hinnan ja lämmityskulujen sekä kiinteistöverojen nousun myötä.
Sen sijaan pienituloisten eläkeläisten tulopuoleen ei ole tullut merkittäviä helpotuksia. Omavastuut lääkekustannuksissa ovat niin ikään kasvaneet.
Eläkeläisillä vaikeuksia selviytyä
Elomaa muistuttaa, että niillä eläkeläisillä, joilla ei ole suuria säästöjä sukanvarressa ja eläke on pieni, on todellisia vaikeuksia selvitä arjen välttämättömistä menoista.
– Yhtälö on kestämätön, kun pienituloisten eläkeläisten tulisi sinnitellä vaatimattoman eläkkeen varassa, kun samanaikaisesti elämisen kannalta välttämättömät menot kasvavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Miksi hallitus nostaa asumisen kuluja?

Perussuomalaiset vaativat indeksijäädytysten poistamista ja eläkkeiden verotuksen keventämistä palkansaajien tasolle

Meri: Eläkeläiset tinkivät ruuasta ja lääkityksestä – toimeentulotukeen liittyy turhaa häpeää

Kankaanniemi: Hallitus ei tunnista köyhyyttä

Perussuomalaiset Naiset: Turvalliset pankkipalvelut ikäihmisille ovat ihmisoikeuskysymys
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää