

LEHTIKUVA
Elovaaran suosittu kiusaamisaloite herätti keskustelua – väkivalta lisääntynyt kouluissa
Perussuomalaisten kansanedustaja Tiina Elovaara esittää perusopetuslain muuttamista niin, että myös kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun, jos hän aiheuttaa toiselle oppilaalle ruumiillista tai henkistä vahinkoa. Tähän saakka toiseen kouluun on siirretty lähes aina uhri, ei kiusaaja.
– Tällaisella viestillä on kiusaamista ennaltaehkäisevä vaikutus ja se ilmaisee entistä selkeämmin valtiovallan kantaa kiusaamiseen. Lainmuutoksesta hyötyy myös kiusaaja, kun kiusaamiskierre saadaan kunnolla katkaistua, Elovaara perustelee aloitettaan.
– Kiusaaminen on vakava ongelma, johon on puututtava paremmin. Kiusaaminen aiheuttaa tuskaa, jota on vaikea kuvailla sanoin. Se vie ihmiseltä arvon ja itseluottamuksen – asiat, joita jokainen tarvitsee elämäänsä peruspilareiksi. Nykyään viimeiseksi ratkaisuksi vaikeissa tilanteissa on nähty oppilaan siirtäminen toiseen kouluun. Lähtijä on uhri. Miksi kiusattu joutuu vaihtamaan koulua? Haluan kyseenalaistaa tätä ajattelua. Se asettaa vaikeassa asemassa olevan uhrin kohtuuttomaan tilanteeseen, jossa hän pakenee täysin uuteen sosiaaliseen ympäristöön, Elovaara sanoi esittelypuheenvuorossaan.
Miksei koulumatkakiusaamiseen puututa?
Timo Heinonen (kok.) kertoi erään äidin kokemuksista, kuinka 8-vuotiasta lasta vaanittiin jatkuvasti koulumatkalla, eikä kiusaaminen loppunut Kiva koulu –koordinaattorien keskusteluillakaan.
Heinonen kertoi rehtori Jan Anderssonin vetoomuksista. Laki kieltää kiusaamiseen puuttumisen koulumatkoilla, mikä oli rehtorin mielestä järjetöntä: ”lainsäätäjät eivät tajua koulukiusaamisesta mitään”, Heinonen siteerasi.
Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) sanoi kiusaamisen seuraavan ihmistä myöhempään elämään.
– Kun lapsi joutuu sietämään kiusaamista vuosia, sen aiheuttamat traumat voivat seurata läpi elämän, vaikuttaa ihmisen tulevaisuuteen negatiivisesti, Elomaa murehti. Hän myös ihmetteli, miksi kaikki opettajat eivät puutu kiusaamiseen.
Sveitsin malli avuksi, kiusaaja kotiin?
Laura Huhtasaari (ps.) peräsi aikuisilta vaikutusvaltaa tapahtumien kulkuun. Huhtasaari on itse ammatiltaan erityisopettaja. Hän ihmetteli, kuinka tätä auktoriteettia ei nykyään aina löydy.
– Olenkin huolissani siitä, onko aikuisen auktoriteetti häviämässä kokonaan. Esimerkkinä se, mitä tapahtui koulussa Janakkalassa. Siellä 10-vuotias kuristi 9-vuotiaan tajuttomaksi koulussa. Koulun rehtorin lausunnon mukaan väkivalta on lisääntynyt kouluissa. Jos aikuinen ei pysty valvomaan järjestystä, kaikkien turvallisuus on vaarassa. Miten aikuinen voi puuttua koulukiusaamiseen ilman auktoriteettia? Huhtasaari kysyi.
– Olenkin sitä mieltä, että jos opettaja ei saa oppilasta koulupäivän aikana kuriin, vanhemmat tulisi velvoittaa hakemaan lapsi kotiin. Tein tästä kirjallisen kysymyksen. Näin toimitaan Sveitsissä, Huhtasaari vinkkasi.
Kansanedustajan poika kiusauksen kohteena
Jani Mäkelä (ps.) korosti, että aikuiset eivät varmasti hyväksyisi itselleen sellaista kohtelua kuin kiusatut lapset joutuvat kokemaan.
Elovaara kiitti myös poliiseja siitä, että he saivat kiinni koulusurmaa suunnitelleen henkilön. Seuraava surma voi olla vain ajan kysymys, Elovaara murehti.
Harry Harkimo (kok.) kertoi myös, että hänen kolmea poikaansa on kaikkia kiusattu ja nuorin on vaihtanut koulua vuoden aikana kolmesti. Keskustelussa nousi esille myös sosiaalinen media: kuinka se tekee kiusaamisesta entistäkin helpompaa.
Lakialoite siirtyi sivistysvaliokunnan käsiteltäväksi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttajataustaiset oppilaat pahoinpitelivät poikaa koulussa – äiti halusi suojella lastaan: ”Koulu teki minusta lastensuojeluilmoituksen!”

Ritva Elomaa koulukiusaamisesta: ”Lapset ja nuoret on opetettava huomioimaan toiset ja ymmärtämään tekojensa seurauksia”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää