Espanjan aluevaaleissa selkeä tappio pääministeripuolueelle

25.05.2015 |10:59

Espanjan kunta- ja aluevaalien myötä valta on siirtymässä kovaa vauhtia pois pääministeri Mariano Rajoyn luotsaamalta kansanpuolueelta. Paikallisten lähteiden mukaan Rajoyn PP-puolue ei olisi saamassa enää yhteenkään maakuntaan yksinkertaista enemmistöä. Aluevaalit toimitettiin kolmessatoista maakunnassa ja yli 8 000 kunnassa.

Vaaleissa kaksi tuoretta puoluetta horjutti pahoin PP:n valta-asemaa. Vasemmistolainen podemos ja keskustaliberaalinen ciudadanos kirjasivat mojovat vaalivoitot. Espanjan vaalikenttä muuttuikin kaksipuoluejärjestelmästä nelipuoluejärjestelmäksi. PP:n vanha kilpakumppani sosialistinen PSOE sai torjuttua uusien tulokkaiden ryntäyksen siedettävästi.

Kirvelimmät vaalitappiot PP:lle koitui maan kahdesta suuresta kaupungista Madridista ja Barcelonasta. Molempiin kaupunkeihin saattaa nyt tulla vasemmistokoalitiohallitus.

Vaalituloksen arvellaan johtavan pitkiin neuvotteluihin. On epäselvää pystyvätkö vanhat kiistakumppait PP ja PSOE muodostamaan paikallishallintoa. Paikoin voidaan joutua turvautumaan jopa uusintavaaleihin.

Espanjassa käydään vielä parlamenttivaalit myöhemmin tänä vuonna. Kaiken lisäksi Kataloniassa käydään ennenaikaiset vaalit, joiden päämääränä on selvittää katalaanien itsenäistymishalut.

 

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
9.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
10.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää