

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
EU käy asunnonomistajien kimppuun – Tavio: ”Suomi pakotetaan samalle viivalle Etelä- ja Itä-Euroopan maiden kanssa”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää EU-komission esitystä asuntojen energiaremonteista epäoikeudenmukaisena ja kohtuuttomana. Komission esitys pakottaa kodinomistajia jo lähivuosina kalliisiin remontteihin, joilla energiatehokkuusluokitusta muutetaan.
– Komissio ei piittaa tavallisille asunnonomistajille koituvista kustannuksista, vaan ainoastaan omasta moraaliposeerauksestaan vihreyden nimissä, Ville Tavio moittii.
Milloin hallitus alkaa puolustaa suomalaisia?
Tavio myös huomauttaa, että komissio ei näe tärkeitä eroja eri EU-maiden tilanteissa. Jokaisen EU-maan on määriteltävä rakennuskannan energiatehokkuudessa heikoin 15 prosentin osuus, jonka tehokkuusluokitusta on nostettava uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa.
– Suomi pakotetaan samalle viivalle Etelä- ja Itä-Euroopan maiden kanssa, vaikka olemme kylmien sääolosuhteiden maa, Tavio ihmettelee.
– EU:n mallioppilaana olemisesta ei ole Suomelle mitään hyötyä. Milloin Suomen hallitus alkaa puolustaa suomalaisia?
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kodinomistajat energiatehokkuusdirektiivi remontit asunnonomistajat energiaremontit energiatehokkuus EU-kolmissio Etelä-Euroopan maat mallioppilas moraaliposeeraus Itä-Euroopan maat Ville Tavio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n energiatehokkuusdirektiivi ajaa suomalaiset kotitaloudet taloudelliseen ahdinkoon – ”Tätä on EU:n niin sanottu vihreä siirtymä”

Sähkön shokkihinta ja pandemia johtivat puupulaan – halkokauppiaat myyvät eioota

Perussuomalaisten ympäristöosaajat peräänkuulutavat ilmastohysterian sijaan ilmansuojelua – ”Joillakin ympäristöintoilijoilla on uskonto kymppi, laskento vitonen”

Polttoaineiden hinnat pilvissä – kasvavat ilmastotoimet ajavat suomalaisia energiaköyhyyteen: ”Kyllähän tämä hirvittää”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajisto ja työvaliokunta valittu eduskuntakauden loppuun
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.