Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

EU runnoi turvapaikkakiintiöt – jihadistit värväämässä turvapaikanhakijoita?

24.09.2015 |15:49

EU joutui turvautumaan määräenemmistöpäätökseen 160 000 turvapaikkaa hakevan sijoittamisesta EU-maihin. Tsekin tasavalta, Unkari, Slovakia ja Romania äänestivät esitystä vastaan. Suomi jätti äänestämättä.

– Olisimme pitäneet yksimielistä päätöstä parempana, mutta sitä ei saavutettu. Se ei johtunut yrittämisen halun puutteesta, Luxemburgin sisäministeri Jean Asselborn kertoi tiedotustilaisuudessa.

Kompromissiratkaisussa kaikkia turvapaikanhakijoita ei sijoiteta heti. Ensi vuonna sijoitetaan 54 000 ihmistä. Sijoitusohjelmaan kelpaavat syyrialaiset, irakilaiset ja eritrealaiset. EU:lla ei ole vielä valmiina toteutustapaa.

Terroristit värväyspuuhissa?

Saksan turvallisuusviranomaiset ovat huolissaan radikaaliryhmien kasvusta. Kesän aikana jihadistien määrä on kasvanut neljällä sadalla. Viranomaiset arvioivat ääriryhmiä edustavien kokonaismääräksi 7 900 henkilöä.

Turvallisuusviranomaisten mukaan islamistit voivat käyttää humanitaarista apua savuverhona rekrytoidessaan turvapaikanhakijoita ja turvapaikan saaneita.

Syyrialaislasten tilanne on herkkä myös Turkissa, jossa monet asuvat. Lapsille ei ole tarjolla riittävää koulutusta. Hätäratkaisuna kyhätyt väliaikaiset koulut eivät voi antaa lapsille minkäänlaisia todistuksia. Monet vanhemmat katsovatkin, että ne ovat ajanhukkaa.

Väliaikaisissa kouluissa ei ole riittävää valvontaa. Radikaalit terroristit voivat aivopestä lapsia niissä. Turkin noin 2 miljoonan syyrialaisen joukosta osa on aikeissa matkata Eurooppaan. EU onkin kaavailemassa syyrialaislapsille virallista koulutusohjelmaa.

– Kynä ja kirja voivat antaa toivoa syyrialaislapsille. Se on paras ase vihaa ja radikalisoitumista vastaan, EU:n ulkoasioista vastaava komissaari Federica Mogherini toteaa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
8.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää