Artikkeli kuva

Silvio Berlusconi tapaa Jyrki Kataisen EPP Summitissa. Helsinki, maaliskuu, 2011.

EU toivoo Berlusconin pelastavan Italian populistien kynsistä

26.01.2018 |21:54

Italian entinen moninkertainen pääministeri ja Forza Italia -puolueen johtaja Silvio Berlusconi saattaa tehdä paluun politiikkaan maaliskuun vaaleissa, arvioi uutiskanava Euronews.

Berlusconi ei itse voi lähteä ehdokkaaksi veropetoksesta saamansa vankeustuomion takia. Berlusconin poliittinen karenssi kestää vuoteen 2019, mutta hänen puolueensa saattaa silti olla maalisvaalien suuri voittaja.

Tulevat vaalit olivat yksi keskustelujen aiheista, kun Berlusconi kävi maanantaina Brysselissä kuulemassa viimeiset Brexit-kuulumiset EU:n Brexit-pääneuvottelija Michel Barnierilta.

– Barnier vakuutti minulle, että EU-kansalaiset ja Englannissa olevat 600 000 italialaista tulevat säilyttämään nykyiset oikeutensa myös Britannian EU-eron jälkeen, mikä on minulle hyvin tärkeätä, Berlusconi kommentoi.

Maahanmuutto oli toinen esille tulleista tärkeistä kysymyksistä, joka tulee vaikuttamaan myös vaalitulokseen. Välimeren yli kulkeva laiton siirtolaisuus on suuntautunut suurelta osin Italiaan, ja Berlusconi haluaa lisätä rajavalvontaa.

– Rajavartijoiden määrää voidaan lisätä, jotta Italiaankin voitaisiin perustaa hotspot-keskuksia, joihin tulisi vartijoita myös muista EU-maista, Berlusconi sanoi.

Silvio Berlusconi sai Brysselissä erittäin lämpimän vastaanoton, koska monet näkevät hänet ainoana miehenä, joka voi pelastaa Italian populistien kynsistä tulevissa vaaleissa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
7.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
8.
Suomen uutiset logo

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille

12.08.2025 |12:52
9.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
10.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää