Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

EU:n komissio ja talouspakotteet painostavat maanviljelijää

07.08.2014 |12:04

Maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Lauri Heikkilä on tyrmistynyt EU:n komission ehdotuksesta puuttua viljelijöiden äitiyslomiin Suomessa.

– Ehdotus on täysin absurdi ja Suomen perustuslain vastainen. Tällä hetkellä Suomessa huudetaan monenlaisen tasa-arvon puolesta. Kun on kyse ruoan tuotannosta, tasa-arvo ja lakien noudattaminen on minimi, joka valtioiden tulee tehdä. Ministeri Ville Niinistön on nyt lunastettava lupauksensa linjauksestaan ”regulaatio luo työllisyyttä”, kun lomittajia uhkaa työttömyys komission linjausten myötä, Heikkilä vaatii ja sanoo komission linjauksen olevan suorastaan lapsivihamielinen.

– Suomen tulee välttämättä hakea poikkeusta EU:lta, sillä maataloustuet tulee käyttää aina juuri maatalouden tuotannon tukemiseen. Maatalousyrittäjä, siis maanviljelijä, on veronmaksaja kuten muutkin äitiyslomiin oikeutetut Suomen työläiset. Lisäksi maanviljelijä on lähiruuan tuottaja.

Stubb vähättelee Venäjä-pakotteita

Laurila muistuttaa edustajakollegoidensa Pirkko Mattilan ja Reijo Hongiston kanssa, että Venäjän mahdolliset vastapakotteet ruuan ja maataloustuotteiden tuonnin osalta ovat hankalia suomalaisille meijerituotteille. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sianlihan hinta on jo laskenut.

– Pääministeri Stubb on kuitenkin arvioinut Venäjä-pakotteita ristiriitaisesti, myös niitä vähätellen. Maanviljelijöille ei ole käytännössä jäänyt aikaa varautua millään tavalla vastapakotteisiin.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää