Euroalue valahti taas deflaatioon

29.02.2016 |15:43

EU:n tilastokeskus Eurostatin ennakkotiedot kertovat euroalueen inflaation valahtaneen taas deflaation puolelle helmikuussa. Eurostatin mukaan helmikuun inflaatiovauhti on -0,2 prosenttia.

Inflaation kääntyminen pakkaselle johtuu energian halpenemisesta. Energia halpeni 8 prosenttia. Suurinta inflaatiovauhtia nähtiin palveluissa, jotka kallistuivat prosentin.

Euroopan keskuspankin tarkastelema pohjainflaatio putosi sekin tammikuun prosentista helmikuun 0,7 prosenttiin. Pohjainflaatiosta on siivottu pois energian, ruuan ja tupakan hintamuutokset.

EKP:lta lupa odottaa lisäelvytystä

EKP:n tavoiteinflaatio on hitusen alle kahden prosentin. Keskuspankki ei ole onnistunut tavoitteessaan vuosiin. Inflaatiolukujen valahtaminen kauemmas tavoitetasosta voi ohjata keskuspankin yhä aggressiivisempiin toimiin, talouslehti Financial Times kirjoittaa.

EKP tekee päätöksensä maaliskuun kymmenentenä päivänä. FT arvioi, että keskuspankki voi pudottaa pankkien talletuskorkoa yhä syvemmälle. Se on nyt -0,3 prosentissa.

Lisäksi EKP voisi kasvattaa arvopaperien osto-ohjelmaansa. EKP ostaa taseeseensa tällä hetkellä muun muassa euromaiden joukkovelkakirjoja 60 miljardin euron kuukausitahtia.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää