Viikon 9/2013 luetuin

Maaliskuu 2013 luetuin

Euroalueen velkakriisi uudelleen markkinoiden huoleksi?

01.03.2013 |20:02

Italian viime viikonlopun vaalitulos on synnyttänyt pattitilanteen uuden hallituksen muodostamisessa. Samalla on kasvanut uudelleen markkinoiden huoli Italian kyvystä uudistaa taloutensa rakenteita siten, että jättimäinen, yli 120 prosenttia bruttokansantuotteesta oleva julkinen velka saataisiin hallintaan. Näin kirjoittaa Ilmarisen varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio blogissaan.

Pääministeri Mario Monti rakensi säästöohjelmallaan ansiokkaasti luottamusta markkinoille, mutta kansa olikin toista mieltä ja jätti Montin keskustaryhmälle vaivaiset 10 prosenttia äänistä.

– Alhainen kannatus voidaankin nähdä äänestäjien voimakkaana vastalauseena Italian Montin johdolla harjoittamalle uudistuspolitiikalle, Ritakallio tulkitsee.

Markkinat huolissaan

Markkinoiden ensireaktio vaalitulokseen oli negatiivinen. Pörssikurssit laskivat erityisesti Italiassa ja Italian valtion liikkeeseen laskemien velkakirjojen korot olivat nousussa. Ritakallion mukaan markkinoille onkin uudelleen hiipimässä huoli eurovaltioiden kyvystä saada velkakriisi lopullisesti ratkaistuksi. Lähiviikot näyttävät, palaako euroalueen velkakriisi uudelleen markkinoiden valokeilaan ja päänsäryksi.

– Miksi markkinat sitten huolestuivat? Italia on yksi euroalueen suurimmista talouksista ja ylivoimaisesti velkaisin sellainen. Jos Italia ei hankalan poliittisen tilanteensa johdosta kykenekään toteuttamaan tarvittavia talousuudistuksia, sen velan hoito voi vaikeutua merkittävästi velan korkojen noustessa. Ja jos Italian velanhoito uudelleen vaikeutuu, on se iso ongelma koko euroalueelle ja sitä myötä myös Euroopan keskuspankille, Ritakallio huomattaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

8.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12
9.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
10.
Suomen uutiset logo

Mossad: Iran teettää terrori-iskuja katujengeillä – iskut Israelin Tukholman ja Kööpenhaminen suurlähetystöihin saman jengin tekosia

04.10.2024 |17:05

Uusimmat