Euron hajoaminen jo alkanut? Kypros: “Olemme jo ulkona”

10.07.2013 |13:30

Onko euron hajoaminen jo alkanut? Sitä kysyy New York Times tuoreessa artikkelissaan ja saa vahvistusta Kyproksen presidentiltä Nicos Anastasiadekselta.

– Todellisuudessa olemme jo poistuneet euroalueelta, Anastasiades toteaa ja sanoo maan olevan rajoitusten vuoksi eri asemassa kuin muut euromaat.
Kypros oli ensimmäinen maa, joka joutui väliaikaisesti rajoittamaan pääomien liikkeitä pankkien pelastamisen vuoksi. Vaan rajoitukset ovat voimassa vieläkin.

Kyproksen euro kakkosluokan euro

Kyproksen euro on kakkosluokan euro, toimitusjohtaja Marios Loucaides Cyprus Trading Corporationista sanoo.
EU:n Maastrichtin sopimus vuodelta 1992 nimenomaan kieltää rajoittamasta pääomien liikkeitä. EKP ja Euroopan komissio määräsivät päinvastoin rajoittamaan rahojen liikkeitä estääkseen rahaa pakenemasta Kyproksesta.
Monet talousekspertit sanovat kuitenkin, että Kypros on kaikessa hiljaisuudessa jo tehnyt “hiljaisen lähdön” eurosta, sanoo Guntram B. Wolff, brysseliläisen tutkimusryhmän Bruegelin johtaja NYT:n haastattelussa.
– Rajoitusten pehmentämisestä huolimatta Kyproksen euro ei ole vieläkään sama kuin Frankfurtin euro, Wolff toteaa.
Unicars-yhtiössä Volkswageneita maahantuova Aleksandros Diogenous selittää valuutan eroa: hän maksaa 7,75 prosentin korkoa pitkäaikaisesta lainasta, kun saksalaiset liikekumppanit maksavat 3-4 prosenttia. Pahinta on kuitenkin, että useimmat Kyproksen pankit ovat lopettaneet kokonaan myöntämästä lainoja.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
8.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää