Euroopan unionin REACH-komitea äänesti viime viikolla komission ehdotuksesta, joka rajoittaa lyijyhaulien käyttöä metsästyksessä ja urheiluammunnassa. REACH-komiteassa hyväksytyn komission ehdotuksen mukaan lyijyammusrajoitukset koskevat jatkossa ainoastaan lyijyhaulien käyttöä metsästyksessä ja urheiluammunnassa. Rajoituksen ulkopuolelle jäivät kaikki lyijyluodit sekä haulikon täyteiset.
– Kannatti pitää meteliä. Pahin näyttää olevan ohi, huokaisee asian puolesta jo vuosia puhunut Juha Mäenpää.
– Mikäli lyijyrajoitukset olisivat tulleet voimaan alkuperäisten suunnitelmien mukaan, olisi asetus vaarantanut reserviläisten ampumaharjoittelun edellytykset muodostamalla uhan sekä ampumatarvikkeiden saatavuudelle että harjoittelupaikkojen käytettävyydelle.
Lisäksi rajoitukset olisivat aiheuttaneet ongelmia poliisille muun muassa suojavarusteiden uusimisesta aiheutuvien kustannuksien, patruunoiden saatavuushaasteiden ja käytettävissä olevien ampumaratojen vähenemisen myötä. Haasteet olisivat koskeneet luonnollisesti myös Rajavartiolaitosta ja Tullia.
Lyijyasetuskritiikki puolustusvaliokunnan kannaksi
Eduskunnassa vaikutustyö alkuperäisessä muodossaan olleen ongelmallisen lyijyasetuksen torppaamiseksi sai toden teolla alkunsa syyskuussa 2020. Mäenpää sai tuolloin puolustusvaliokunnassa läpi EU:n lyijyasetukseen kriittisesti suhtautuvan kirjauksen valiokunnan lausuntoon hallituksen vuoden 2019 vuosikertomuksesta.
Kirjauksessa sanotaan: ”Ennaltaehkäisevän sotilaallisen puolustuskyvyn perusta on vahva ja toimintakykyinen koulutettu reservi, jonka sotilaallisia taitoja ylläpidetään kertausharjoitusten lisäksi vapaaehtoisen maanpuolustuksen reserviläisjärjestöjen toimesta. Vuonna 2019 Vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestöt nostivat huolenaan esiin Euroopan unionin suunnitellun lyijyasetuksen, jonka koettiin heikentävän ja rajoittavan vapaaehtoisen maanpuolustuksen harjoitustoiminnan järjestämisen mahdollisuuksia. Mahdollisen lyijyasetuksen voimaantulo ei saa heikentää reserviläisjärjestöjen ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytyksiä ja harjoitustoimintaa. Reserviläisjärjestöjen toiminta tulee huomioida osaksi ennaltaehkäisevää sotilaallista puolustuskykyä.”
Vaikutustyö ei jäänyt Suomen rajojen sisäpuolelle
Myöhemmin Mäenpään esittämä kriittinen linjaus EU:n lyijyasetusta kohtaan on päätynyt muun muassa vuonna 2021 puolustusvaliokunnan mietintöön valtioneuvoston puolustusselonteosta, vuonna 2022 samaisen valiokunnan lausuntoon koskien ajankohtaisselontekoa turvallisuusympäristön muutoksesta ja valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2023—2026, ja seuraavana vuonna puolustusvaliokunnan lausuntoon koskien valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027 sekä vuonna 2024 valiokunnan lausuntoon hallituksen vuosikertomuksesta 2023.
Kansallisen vaikuttamistyön lisäksi kansanedustaja on valistanut lyijyasetuksen ongelmista kansainvälisillä kentillä.
– Olen puhunut asiasta eri yhteyksissä muun muassa saksalaisille, ruotsalaisille, tanskalaisille, tšekeille, puolalaisille ja virolaisille. Vaikka kyse on EU-sääntelystä, olen kertonut lyijyasetuksesta myös Norjaan, sillä he ovat NATO-liittolaisemme. Esitin huoleni lyijyasetuksesta taannoin lisäksi suomalaisille europarlamentaarikoille, Mäenpää huomauttaa.
Hänen mukaansa vaikuttavin paikka – jossa hän on lyijyasetuksesta puhunut – on ollut Ranskan kansalliskokouksen puolustusvaliokunta. Valiokunnan puheenjohtaja oli aktiivimetsästäjä, joka ei ollut kuullut koko asiasta kertaakaan. Mäenpää on tästä keskustellut myös presidentti Emmanuel Macronin sotilasneuvonantajan kanssa. Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenenä hän on päässyt kertomaan lyijyasetuksesta valiokuntien matkoilla.
Mäenpään kannasta Euroopan unionin kannaksi
Mäenpään esittämä lyijyasetuskriittisyys päätyi myös nykyisen hallitusohjelman kirjaukseksi:
”Hallitus vaikuttaa EU:n lyijynkäyttökiellon (osana REACH-asetusta) valmisteluihin siten, ettei se haittaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytyksiä. Vapaaehtoinen maanpuolustus ja maanpuolustusvalmiuksia tukeva urheiluammunta tulee rajata kiellon soveltamisalan ulkopuolelle. Hallitus toimii aktiivisesti ampumaratojen saamiseksi pois rajoituksen piiristä, eikä hyväksy EU:n lyijynkäyttökiellon ja -rajoitusten laajentamista luoteihin.”
– Hallitusohjelmassa ei hyväksytty EU:n suunnitelmia lyijynkäyttörajoitusten ulottamisesta luoteihin. Hieman pitemmän kaavan kautta tästä kannasta näyttää tulevan lopulta myös unionin kanta, Mäenpää toteaa tyytyväisenä.
– Kiitos Suomen Ampumaurheiluliiton Lotta Laitiselle, vasemmistoliiton Markus Mustajärvelle, SDP:n Mika Karille, kokoomuksen Timo Heinoselle ja perussuomalaisten eduskuntaryhmälle avusta matkan varrella. Kiitos myös puolustusvaliokunnan aiemmille puheenjohtajille Jukka Kopralle (kok), Antti Häkkäselle (kok) ja Ilkka Kanervalle (kok), jotka aina antoivat puhua asiasta. Kiitos avusta niin ikään Lapuan Patruunatehtaan tekniselle henkilöstölle.
Seuraavaksi – ennen säädöksen lopullista hyväksymistä – ehdotus siirtyy oikeudellisen tarkastuksen jälkeen Euroopan parlamentin ja neuvoston tarkasteltavaksi. Vaiheen on määrä kestää kolme kuukautta, joten asian käsittely jatkuu syys–lokakuulle.