Artikkeli kuva

Europarlamentaarikot: ”Troikka” hajalle

20.01.2014 |13:38

Euobserver kertoo, että useat europarlamentaarikot haluaisivat hajoittaa Euroopan komissiosta, Euroopan keskuspankista ja kansainvälisestä valuuttarahastosta koostuvan”troikan”. Troikka valvoo euroalueen tukipaketteihin ajautuneiden maiden tukiohjelmia. Hajoittamista vaativat europarlamentaarikot katsovat, että eurooppalaisten elimien tulee olla parlamentin valvonnan alaisia. Nykyisellään troikka ei ole demokraattisessa ohjauksessa.

Troikan yhtenä rahoittajana toimii Euroopan vakausmekanismi EVM, joka ei ole tilivelvollinen Euroopan parlamentille. EVM:n johtaja Klaus Regling kertoo kaavailleensa EU:n alaista kriisirahastoa ”seuraavien vuosikymmenten aikana”. Mepeille tällainen vuosikymmenten kaari on turhan pitkä. Troikan hajoittamisessa nopeampaa tempoa toivovilla mepeillä on ajatuksena, että hajoitus tapahtuisi jo Kreikan puheenjohtajakaudella.

Nykymuodossaan kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n myöntämiä tukirahoja ei voida kuitenkaan alistaa Euroopan parlamentille. IMF on tullut yhä kriittisemmäksi tukiohjelmien toimivuudesta, ja sen on huhuttu jopa lähtevän kokonaan pois euromaiden tukiohjelmista.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää