
Fed valmistelee nollakorkopolitiikalleen pitkää ikää – Rabobank: Rikkain prosentti hyötyy riskeistä, loput kantavat seuraukset
Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve aikoo muuttaa toimintaansa inflaatiotavoitteensa kanssa. Keskuspankin kahden prosentin inflaatiotavoite voi jatkossa olla korkeampikin ennen kuin Fed alkaa nostaa korkotasoaan ylikuumenemisen hillitsemiseksi. Yksi pankki on uskaltanut moittia Fedin rahapolitiikan linjausta.
Monet pankit, sijoitusyhtiöt ja suuret sijoittajat ovat ottaneet Fedin linjauksen ilolla vastaan. Fedin tavoite inflaation osalta muuttuu siten, että keskiarvollisesti inflaatio pysyisi kahdessa prosentissa.
Koronapandemiasta seuranneiden eristystoimien vuoksi maan talous sai vakavan iskun ja sen odotetaan johtavan hyvin alhaisen inflaation tilaan. Fed laskikin ohjauskorkonsa nollaan.
Keskimääräinen inflaatio saa siten aikanaan nousta yli kahden prosentin, koska inflaatio on ollut alle kahdessa prosentissa.
Vähän moitteita
On varsin luonnollista, että pankit ja muu finanssipiiri kiittelee uutta linjausta. Pankkien kautta liikkuvat monet arvopaperit ja jokaisesta toimeksiannosta kilahtavat välityspalkkiot omaan kirstuun.
Pankkien intressinä onkin mahdollisimman vilkas kauppa. Nousevat kurssit houkuttelevat lisää sijoittajia käymään kauppaa arvopapereilla.
Yksi pankki otti vastuullisemman linjan. Hollantilainen Rabobank kirjoitti asiakastiedotteessaan, että Fed näyttää ennemminkin olevan osa Yhdysvaltain talouden ongelmaa kuin sen ratkaisua, uutisoi talousblogi Zerohedge.
– Fedin raha- ja sääntelypolitiikka ovat luoneet kapitalismin muotoa, jossa palkinnot jaetaan yhdelle prosentille ja riskit kannetaan 99 prosentilla. Fedin vastaus kriisiin on ollut tuskallisen selvää, että sen politiikka hyödyttää rikkaita ja suuryrityksiä kun taas pienyritykset ja matalapalkkaiset työntekijät kantavat taakan, Rabobank kirjoittaa.
Fedin politiikka voi pahimmillaan toistaa 1970-luvun virheet, jolloin inflaatio kasvoi hallitsemattomasti.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














