

MATTI MATIKAINEN
Financial Times: Perussuomalaisten rajun kannatusnousun takana selkeä vaihtoehtoinen ympäristöpolitiikka
Talouslehti Financial Times on laittanut merkille perussuomalaisten rajun kannatusnousun.
Lehti kertoo PS:n kannatuksen nousseen joissain mittauksissa jopa kaksinkertaiseksi sitten viime joulukuun. Kannatusnousun taustalla ovat selkeät vaihtoehdot.
Vertaa kannatusnousua Ranskan keltaliiveihin
Perussuomalaiset on tarjoamassa pitkien etäisyyksien Suomeen erilaista energia- ja ympäristöpolitiikkaa. FT vertaa puolueen kannatusnousua Ranskan keltaliivien protesteihin.
Keltaliiveillä mitta tuli täyteen, kun presidentti Emmanuel Macron nosti polttoaineveroja osana ilmastonmuutospolitiikkaansa. Macron joutui perääntymään polttoaineveron korotuksesta ja takaiskussa moni muukin kunnianhimoinen tavoite heitti kärrynpyörää.
Muiden malli ei ole taloudellisesti uskottava
Perussuomalaisten poliittinen suunnittelija ja kansanedustajaehdokas Sakari Puisto alleviivaa FT:lle, ettei keltaliivien protesteissa esiintynyt mellakointi istu suomalaisten mielentilaan.
– Kaikki kahdeksan muuta puoluetta ovat yhteisymmärryksessä ympäristöasioista, mutta heidän mallinsa ei ole taloudellisesti uskottava. Se on kuin me vastaan he -asetelma, Puisto kertoi FT:lle.
FT ennakoi vaikeita hallitusneuvotteluja
FT huomioi, että peräti viiden puolueen kannatuslukemat ovat 12-20 prosentin välillä. Perussuomalaisten nousu tekee lehden mukaan hallituksen muodostamisesta vaalien jälkeen mutkikkaampaa. Lehti arvioi, että hallitukseen saatetaan tarvita neljä tai peräti viisi eri puoluetta.
Vasemmiston ja oikeiston välille voi siten muodostua vaikeita neuvotteluja. Puiston mielestä perussuomalaisetkin tulisi ottaa mukaan ainakin tunnustelujen ensimmäiselle kierrokselle.
– Todellinen huoli piilee siinä, että meitä kohdellaan kuin hylkiöitä. Kansalaiset eivät pidä siitä, ettei heidän antamiaan ääniä huomioida, Puisto totesi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kenen hartioille ilmastomuutoksen torjunnan kustannukset kasataan? Halla-aho puolusti puheenjohtajien paneelissa lähiruokaa ja duunariperheen oikeutta lomalentoon

Perussuomalaiset: SDP:n ehdotus uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä järjetön ja vaarallinen Suomelle ja suomalaisille

PS: Kotitalouksien sähköveroja laskettava EU:n minimitasolle
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää