

LEHTIKUVA
FT: Euroopan asuntomarkkinoiden pelätään ylikuumenevan pandemian keskellä
Euroopan ja muun läntisen maailman talouden arvellaan painuvan uuteen taantumaan pandemiarajoitusten vuoksi. Työttömyyden kasvu ja elinkeinoelämän rajoitukset eivät näy odotetulla tavalla asuntojen hinnoissa. Ne ovat kiihtyvässä nousussa, Financial Times uutisoi.
OECD-maiden asuntojen hinnat ovat nousemassa neljä prosenttia vuodessa ja vauhti on hurjempaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ekonomistit arvioivat euroalueen talouden supistuvan yli kaksi prosenttia vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä pandemian hillitsemiseksi tehtyjen rajoitustoimien vuoksi.
Yhtälö huolettaa ekonomisteja.
– Pandemia ei ole millään lailla hyvä uutinen, eikä se auta asuntomarkkinoita, UBS:n ekonomisti Matthias Holzhey sanoo FT:lle.
Ennätyksellinen taantuma
Vuoden alussa maailmantalous painui syvimpään taantumaan sitten maailmansotien. Siitä huolimatta asuntojen hinnat nousivat kiihtyvällä vauhdilla OECD:n tietojen mukaan.
Eri maiden hallitukset ovat työstäneet suuria tukipaketteja lomautetuille tai irtisanotuille kansalaisille. Samaan aikaan keskuspankit pitävät luottojen korot mahdollisimman alhaalla.
Näiden tekijöiden vuoksi raha on siirtynyt asuntomarkkinoille. Hintatason kestävyys on kysymysmerkki.
Puoli-ilmaista lainarahaa
Saksassa 10 vuoden kiinnelainan voi saada 0,6 prosentin korolla. Jotkut pankit ovat valmiita myöntämään koko asunnon hinnan luottona.
Kiinteistöalaa tämä ei huoleta. Alalla arvellaan, että sijoituksia vaihdetaan jatkossa kiinteistöihin.
Kaikki eivät kuitenkaan näe asiaa samalla tavalla. EKP:n pankkivalvontaosaston johtaja Andrea Enria varoittaa, että europankkien hoitamattomien luottojen määrä voi kasvaa 1 400 miljardiin euroon. Se peittoaisi alleen niin finanssi- kuin eurokriisinkin aikaiset lukemat.
EKP:n viimeisimmän tilaston mukaan pankit ovatkin siirtäneet asuntoluottojalan kaasulta jarrulle. Keskuspankin vakavan pandemiavaihtoehdon näkymien toteutuessa asuntomarkkinat voivat kääntyä pudotukseen.
– Nyt on aika myydä kiinteistöjä, Holzhey toteaa.
Kaupungilta maalle
Pandemia on muokannut työelämää myös siten, että töitä pyritään tekemään mahdollisimman paljon etätöinä kotoa käsin. Kaupunkien kohoavat asuntojen hinnat ovat saaneet aikaiseksi myös toisenlaisen muuttoliikkeen. Maaseudulta saa tilavampia koteja, eikä etätyöskentely juuri rajoita työntekoa.
Pariisin asuntojen hinnat laskivat syyskuussa puoli prosenttia. Sulkutoimien aikana jopa viidennes pariisilaisista lähti etätöihin maaseudulle.
– Tästä herää kysymys: olemmeko valmiita siihen, että Pariisin väkiluku putoaisi 20 prosentilla? ekonomisti Pierre Madec kysyy.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääministeri Marinilla huoleton asenne velkaantumiseen – Halla-aho huolissaan suomalaisten työpaikoista ja korkeista elinkustannuksista: ”Meidän on lisättävä käteen jäävien tulojen määrää”

Halla-aho varoitti osan Suomesta muuttuvan asuinkelvottomaksi vihervasemmiston ilmastopolitiikan vuoksi, opetusministeri Li Andersson vastasi asiattomuuksilla: ”p*skapuhetta”

Sdp käänsi takkinsa: Lisää veroja omakotitaloasujille

Perussuomalaiset: Hallituksen verohelpotukset täyttä sumutusta – kaikki verotetaan takaisin

Bundesbankin johtaja Weidmann: EKP ei voi korvata poliittista tahtoa ilmastonmuutoksen torjunnassa
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













