Mikään ei ole poliitikolle poliittisesti yhtä helppoa kuin puhua vähäosaisista ja lisätä erilaisia sosiaalietuuksia. Harva uskaltaa esittää kriittisiä näkemyksiä, koska kaikki tietävät, mitä niistä seuraa: pöyristymistä, ihokkaiden repimistä ja hurskastelevaa älämölöä siitä, että taas halutaan kyykyttää köyhiä, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Eduskunnassa keskusteltiin eilen hallituksen esityksestä väliaikaisen toimeentulotuen korottamiseksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho varoitti, että hallituksen sosiaaliturva- ja köyhyyspopulismissa on suuria vaaroja silloin, kun jaettavaa ei oikeasti ole. Kakku pitäisi leipoa ennen kuin sitä voi jakaa.

– Päättäjien velvollisuus on kuitenkin kantaa kokonaisvastuuta yhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta.

– Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että köyhyyden äärimmäisiä muotoja pitää torjua tulonsiirroilla. Samalla on ymmärrettävä, että valtiolla on tähän tarkoitukseen vain ne rahat, jotka se pystyy hankkimaan lähinnä verottamalla suomalaista työtä ja yrittämistä. Sosiaaliturvapopulismi johtaa helposti siihen, että järjestelmä tuhoaa omaa rahoituspohjaansa ja itse asiassa lisää köyhien määrää, Halla-aho totesi.

Käteen jäävät tulot ratkaisevat

Koska tulonsiirrot rahoitetaan verottamalla työtä ja yrittämistä, tulonsiirtojen kasvattaminen merkitsee työn ja yrittämisen korkeampaa verottamista.

– Se taas tarkoittaa sitä, että yrittämisen ja työn vastaanottamisen kannattavuus vähenee. Ei kai kukaan ole niin hullu, että tekee työtä ilmaiseksi.

– Kasvavaa verotaakkaa ei globaalissa taloudessa voida kompensoida nimellispalkkoja kasvattamalla, koska se tuhoaa suomalaisten yritysten kilpailukyvyn ja sitä kautta työpaikat. Työn ja yrittämisen kannustavuutta voidaan lisätä vain kasvattamalla käteen jääviä tuloja. Niihin voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä, Halla-aho painotti.

Asuminen ja liikkuminen liian kallista

Halla-aho sanoo, että liian suuri osa ihmisten tuloista menee suoriin ja epäsuoriin veroihin, asumiseen, liikkumiseen, lämmitykseen ja niin edelleen, hiukan riippuen siitä, asuuko henkilö kaupungeissa vai maalla.

– Ikävä kyllä hallituksen politiikka iskee tavallisen palkansaajan ja yrittäjän kukkaroon. Hyvin konkreettisena esimerkkinä voidaan mainita polttoaineveron korottaminen. Se nostaa liikkumisen hintaa ja kuljetusten hintaa ja sitä kautta kaikkien kuljetettavien tuotteiden hintaa. Tämä taas näkyy kauppalaskussa ja toisaalta tappaa työpaikkoja suoraan kuljetusalalla ja epäsuorasti vientiteollisuudessa.

– Asumisen hintaa nostaa kaupungeissa se, että tänne haalitaan lisää sosiaaliturva-asiakkaita ulkomailta. Pääkaupunkiseudulla melkein puolet toimeentulo- ja asumistuista maksetaan ulkomaalaisille. Sekä vasemmisto että oikeisto kannattavat tätä kehitystä, tosin eri syistä, Halla-aho huomautti.

Ihmisten tultava palkallaan toimeen

Halla-aho muistutti, että jos köyhyyttä pyritään poistamaan ainoastaan parantamalla sosiaalietuuksia, tuloksena on entistä enemmän köyhiä.

– Ainoa kestävä tapa torjua köyhyyttä on lisätä tuottavan työn määrää, ja se onnistuu vain keventämällä palkansaajan ja yrittäjän vero- ja maksutaakkaa. ”Mutta millä sitten rahoitetaan sosiaaliturva??” älähtää vasemmistopopulisti.

– Tavoitteena tietysti pitää olla, että meillä on vähemmän sosiaaliturva-asiakkaita ja enemmän työssäkäyviä, palkallaan toimeentulevia ihmisiä. Silloin meillä on varaa pitää huolta myös niistä, jotka apua tarvitsevat, Halla-aho painotti.

Rahan kippaaminen turhuuksiin lopetettava

Halla-ahon mielestä Suomen pitää myös lopettaa julkisen rahan kippaaminen erilaisiin kankkulan kaivoihin, jotka eivät palvele millään tavalla suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta.

– Haittamaahanmuutto lieveilmiöineen, kehitysapu ja lahjarahat Etelä-Eurooppaan – jospa investoitaisiin nämä miljardit kotimaisen tuottavan työn edistämiseen, Halla-aho ehdotti.

– Hyvinvointi syntyy siitä, että ihmisillä on työtä, ei siitä, että yhä suurempi joukko jakaa yhä pienemmäksi käyvää kakkua.

SUOMEN UUTISET