

LEHTIKUVA
Tavio: Hallituksen esittämää koronatukea valuu suhteellisen paljon sosiaaliturvan varassa eläville maahanmuuttajille
Hallitus esittää koronatukea 75 euroa neljän kuukauden ajan perustoimeentulotuen saajille. Tukea ei heru esimerkiksi koronan vuoksi työttömäksi jääneille tai lomautetuksi tulleille.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavion mielestä hallituksen esitys herättää useita kysymyksiä.
– Tukea ei anneta senttiäkään koronan vuoksi työttömäksi tai lomautetuksi tulleille. Vain ennen koronaa toimeentulotukea saaneille.
– Puhutaan paljon työllisyystoimista, mutta esityksen työllisyysvaikutuksia ei ole arvioitu lainkaan. Eikö sosiaaliturvan kasvattaminen vähennäkään enää kannattavuutta ottaa työtä vastaa? Tavio kysyy.
Maahanmuuttajat yliedustettuina
Tavio huomauttaa, että toimeentulotuen saajista noin 30 prosenttia on maahanmuuttajia ja pääkaupunkiseudulla heidän osuutensa on jopa yli 50 prosenttia.
– Tukea valuu siten suhteellisen paljon sosiaaliturvan varassa täällä eläville maahanmuuttajille.
– Vaihtoehtona olisi voinut olla suunnata tuki esimerkiksi suoraan lapsilisään, koska tukea on perusteltu lapsiperheiden tukena sille, että on jääty pois kouluruokailuista yms, Tavio toteaa.
Ja taas tietysti velkarahalla
Tuki annetaan vihervasemmiston tyyliin velkarahalla.
– Vastaavaa 60 miljoonan euron säästöä valtiontalouteen ei ole tietääkseni edes etsitty, Tavio kirjoittaa.
– Näiden epäkohtien julki tuominen sai muut puolueet moittimaan meitä populistisesti toimeentulotukea saaville vihamielisiksi.
Tavio kertoo perussuomalaisten kuulevan asiatuntijoita valiokunnassa ja sen jälkeen päättävän, onko ryhmä esityksen puolella vai onko esitykseen parannusehdotuksia.
Artikkelia on täsmennetty 3.9.2020 klo 10.07.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronatuki valtion velka lomautetut työttömät Toimeentulotuki Ville Tavio perussuomalaiset hallitus maahanmuutto lapsiperheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkimus: Maahanmuuttajien osuus toimeentulotukimenoista kasvoi neljännekseen – jo 200 miljoonaa euroa vuodessa

Tutkimus: Maahanmuuttajille maksetun toimeentulotuen määrä nousee, mitä pidempään maassaolo jatkuu

Kokoomusedustaja Juhana Vartiainen myönsi MTV:n haastattelussa: Turvapaikanhakijat ovat tottuneet elämään toimeentulotuella

Purra: Sosiaaliturvan uudistustyössä on huomioitava maahanmuutto – ”Uudistaminen on pelkkää näpertelyä, mikäli emme puutu tähän koko ajan kasvavaan kustannuserään”

Hallituksen uusin ”vappusatanen” herättää ihmetystä: ”Olisi voinut ajatella, että Marinin hallitus toisi kiireesti esityksiä, joilla säilytettäisiin ja luotaisiin työpaikkoja – mutta ei”

Halla-aho: Ainoa kestävä tapa torjua köyhyyttä on lisätä tuottavan työn määrää – ”Se onnistuu vain keventämällä palkansaajan ja yrittäjän vero- ja maksutaakkaa”

Yhä useampi ulosotossa sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen vuoksi – Reijonen jätti lakialoitteen yhdistetystä maksukatosta

Wihonen: Miten hallitus aikoo auttaa lomautettuja ja irtisanottuja?
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Perussuomalaiset kokoontuvat Vantaalla – katso kuvat
Reipas joukko perussuomalaisia kokoontuu Vantaalla puolueen kokoontumisajoihin. Viikonlopun tilaisuudessa keskitytään yhdessäoloon ja toiminnan kehittämiseen. Kokoontumisajot järjestetään nyt kolmatta kertaa.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Suomen Perustalta selvitys Trumpin maahanmuuttopolitiikasta: Täyskäännös on mahdollinen, jos poliittista tahtoa löytyy
Presidentti Donald Trump on pysäyttänyt laittoman maahanmuuton Yhdysvaltoihin ja kiihdyttänyt karkotuksia. Seurauksena väkivaltarikokset, huumekuolemat ja työttömyys ovat kaikki lähteneet laskuun. Suomen Perustan julkaisema raportti kertoo ydinasiat maahanmuuttopoliittisesta täyskäännöksestä, dosentti Markku Ruotsilan laatima selvitys paljastaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














