Kansanedustaja Kaisa Garedew pitää Facebook-videollaan Opetushallitusta täysin vihervasemmistolaisena virastona, jonka tehtävät voitaisiin toteuttaa opetusministeriön alaisuudessa. Säästöä saataisiin 15 miljoonaa euroa vuodessa, ja samalla vähenisi veronmaksajien rahoilla suoritettavan woketuksen ja ilmastoagendan määrä.
– On erittäin vaarallista antaa lapsille päätä sekoittavaa opetusta erilaisista sukupuolista ja pride-ideologiasta. Sama ongelma pätee islaminopetukseen. Nyt on paljastunut, että sitä on opetettu vastoin lakia, Garedew kertoo.
– Lapsia on opetettu harjoittamaan islamia ja korostettu sen hienoutta, vaikka oppimateriaalien ja opetuksen kuuluisi olla sitouttamatonta. Lisäksi islamin opetusta on ulkoistettu moskeijoihin ja koraanikouluun. Opetushallituksen mukaan se on kiellettyä, jos kunnan kouluissakin tarjotaan islaminopetusta.
Islamisaatioon ei pidä alistua
Garedewin mielestä tällainen toiminta on juuri sitä, mihin islam länsimaissa pyrkii: levittämään oppejaan, normalisoimaan omaa sortokulttuuriaan ja syrjäyttämään kristillisen tasa-arvoisen yhteiskunnan arvot.
– Tähän ei tule alistua. Suomessa ei tule opettaa mitään väkivaltaista ja Suomen lakien vastaista ideologiaa, Garedew vaatii.
– Siksi olen jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan kieltämään islaminopetuksen ulkoistaminen koulun ulkopuolisille tahoille, joiden opetuksen sisällöstä ei tiedetä yhtään mitään.