

Googlen entinen työntekijä Kevin Cernekee Fox Newsin haastattelussa. Kuvakaappaus videolta.
Googlen ex-työntekijä: Yhtiö tekee kaikkensa estääkseen Trumpin uudelleenvalinnan 2020
Potkut saanut työntekijä kertoo, että Google tekee kaiken mitä se voi – ja Google voi tehdä melkein mitä tahansa – varmistaakseen, että presidentti Donald Trumpia ei valita uudestaan syksyllä 2020. Kevin Cernekee kertoi Fox Newsin “Fox & Friends” -ohjelmassa maanantaina, että Googlen johtajat itkivät – kyyneleet kirjaimellisesti virtasivat heidän kasvoillaan – kun Trump voitti vuonna 2016.
– He vannoivat, etteivät anna sen tapahtua koskaan enää, ja että he haluavat käyttää kaiken valtansa ja resurssinsa, joilla he voivat kontrolloida informaatiovirtaa yleisölle, jotta Trump varmasti häviäisi vuonna 2020, Googlen entinen insinööri Kevin Cernekee sanoi.
Western Journalin mukaan Cernekee kertoo tulleensa työpaikkakiusatuksi ja lopulta saaneensa potkut Googlelta, koska ei jakanut yhtiön vasemmistolaista kulttuuria.
Teknojätillä on lukuisia keinoja saavuttaa tämä tavoite, Cernekee sanoi. Esimerkiksi Googlen omistama YouTube tuhoaa neljännesvuosittain noin 8 miljoonaa videota ja kolme miljoonaa tiliä, Google taas avoimesti sensuroi poliittisia mainoksia.
– He lisäävät sensuuria. Hakutuloksissa on vääristymä. He ovat julkaisseet hakutulosten laatua kuvaavia mittareita, jotka osoittavat että he eivät halua liian paljon tuloksia äärisivustoille, ja jos olet konservatiivinen uutisjulkaisu, he tulkitsevat sinut äärisivustoksi, Cernekee sanoi.
Cernekee lisäsi, että Googlella on valtava määrä informaatiota jokaisesta äänestäjästä Yhdysvalloissa, ja että yhtiö hyödyntää tuota informaatiota luodakseen psykologisia profiileja ja selvittääkseen, miten he voivat vaikuttaa ihmisten mieliin.
Cernekee sanoo saaneensa potkut vuonna 2018 nostaessaan esiin huolen teknojätin väitetystä konservatiivisten työntekijöiden kaltoinkohtelusta. Googlen mukaan työsuhde purettiin, koska hän väärinkäytti yhtiön kalustoa.
Laumasieluisuus on Googlella äärimmäisen voimakasta
– Kun tulin Googlelle töihin, näin monia työntekijöitä, joita oli kohdeltu väärin ja vainottu heidän konservatiivisten näkemysten tai yhtiön toimintatapojen kritiikin takia, Cernekee kertoi Fox Newsin Tucker Carlsonille.
– Nostin näitä huolenaiheita esiin kaikilla asianmukaisilla kanavilla, Cernekee sanoi. Lopulta Google joutui liittovaltion työvoimahallinnon tutkinnan kohteeksi.
Tässä tutkinnassa Googlen väitetään esittäneen valheellisia syytöksiä Cernekeestä ennen potkujen antamista.
Lausunnossaan “Fox & Friends” -ohjelmalle Google totesi, että elävä debatti on Googlen työpaikkakulttuurin tunnusmerkki, vainoaminen, syrjintä ja tietomurrot sekä luottamuksellisen tiedon varastaminen eivät ole.
– He ovat hyvin puolueellisia. Puolueellisuutta on siellä jokaisella organisaatiotasolla. Googlella on paljon aktivisteja töissä, Cernekee sanoi vastauksessaan.
– Laumasieluisuus on hyvin voimakasta, ja jos olet eri mieltä lauman kanssa hitusenkin, he hyökkäävät kimppuusi ja maalittavat sinut, tekevät sinusta esimerkin.
Cernekee lisäsi, että teknojättien unilukkarit olisivat halukkaampia puhumaan suunsa puhtaaksi, jos he tietäisivät, että Trump tukee heitä.
Konservatiivien syrjinnästä on ollut puhetta jo aiemmin
Suomen Uutiset kirjoitti heinäkuun lopussa Greg Coppolasta, Googlella edelleen työskentelevästä insinööristä, joka jo aiemmin varoitti teknologiajättien puolueellisuudesta.
Trump ottikin kantaa Cernekeen paljastuksiin. Fox Newsin mukaan Trump sanoi keskustelleensa aiemmin Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichain kanssa väitetystä konservatiivien syrjinnästä. Pichai kertoi Trumpille, että Google ei ole suunnittelemassa laitonta vaalivaikuttamista vuoden 2020 vaaleissa, vaikka päinvastaistakin on väitetty.
– Se kaikki kuulosti hyvältä, kunnes katsoin Googlen insinööri Kevin Cernekeen sanovan kammottavia asioita siitä, mitä he tekivät vuonna 2016, Trump sanoi. Trump viittasi myös Cernekeen kommenttiin, jonka mukaan teknojätti haluaa varmistaa, että Trump häviää vuoden 2020 vaalit.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Verkkohuijauksilla uskomattomat mittasuhteet – Google poistaa palveluistaan 5 000 mainosta minuutissa

Elon Musk herättää kauhua haluamalla ostaa Twitterin lisätäkseen sananvapautta
Viikon suosituimmat

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














