Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Hakkarainen: Olin henkilökohtaisesti Torniossa jarruttamassa maahanmuuttoa

14.03.2019 |15:18

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselta kysyttiin Helsingin Sanomatalon vaalimessuilla, miten äänestäjät ovat suhtautuneet kohulööppeihin, joihin Hakkarainen on toisinaan päätynyt.

– Olen tietysti maksanut kovaa inhimillistä hintaa kohuista. Luulen kuitenkin, että minun äänestäjäni eivät tykkää teoriaherroista vaan tavallisista jätkistä. Minä edustan sitä kansanosaa, jonka poliitikot ovat pettäneet.

Eduskuntaan tai takaisin sahalle

Hakkarainen pyrkii kolmannelle kaudelle eduskuntaan. Jos se ei onnistu, Hakkarainen on valmis palaamaan sahalle töihin.

– Osaan ne hommat paljon paremmin kuin puhujanhommat. Metsäteollisuus on tärkeä teollisuudenala, koska sillä sektorilla ei tarvita tuontia. Metalli- ja teknologiateollisuus kyllä tarvitsevat tuontia, mutta metsäteollisuus on täysin omavaraista.

Puolueen linja ei toteutunut hallituksessa

Hakkarainen harmitteli, että perussuomalaiset eivät saaneet kaikkia omia tavoitteitaan läpi, kun aikoinaan puolue meni hallitukseen.

Osittain siitä syystä perussuomalaiset kesällä 2017 puheenjohtajan vaihtumisen jälkeen heitettiin hallituksesta ulos, kun perussuomalaiset vaati hallitukselta toimia perussuomalaisille tärkeiden asioiden toteuttamisesta.

– Vuonna 2015 olin kuitenkin henkilökohtaisesti Torniossa jarruttamassa Suomeen kohdistunutta maahanmuuttoa, Hakkarainen sanoi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
9.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää