

Suomeen saapui 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa nuoria miehiä. Enemmistö on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen, pieni osa on päätynyt naimisiin suomalaisnaisen kanssa. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Viikon 19/2017 luetuin
Suomalaisnaisten ja irakilaisten miesten väliset avioliitot yli kaksinkertaistuivat vuoden aikana – Hakkarainen: ”Härski keino pyrkiä Suomeen”
Tilastotietojen mukaan suomalaisnaiset menivät viime vuonna ennätyksellisen innokkaasti naimisiin irakilaisten miesten kanssa. – Näin muslimien invaasio etenee ja ääriliikkeet saavat levitettyä ideologiaansa länsimaihin. Osalla tulijoista voi olla yhteyksiä tällaisiin järjestöihin, perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen varoittaa.
Vuonna 2016 Suomessa solmittiin lähes 1 900 kansainvälistä avioliittoa, joissa suomalainen nainen meni ulkomaalaisen miehen kanssa naimisiin. Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan tällaisten avioliittojen määrä on kasvanut 2000-luvulla.
Tuoreista tilastotiedoista selviää, että suomalaisnaiset ovat menneet erityisen innokkaasti naimisiin irakilaisten miesten kanssa. Viime vuonna tällaisia avioliittoja solmittiin 135 kappaletta.
Puolisoita myös muualta Lähi-idästä
Lukumäärä on sikäli huomattava, että se tarkoittaa suomalaisnaisten ja Irakin kansalaisten välisten avioliittojen määrän yli kaksinkertaistumista edellisvuoteen verrattuna. Vielä vuonna 2015 tällaisia suomalais-irakilaisia avioliittoja solmittiin vain 61 kappaletta.
Suomalaiset naiset hakivat viime vuonna ulkomaalaisia aviopuolisoita myös Turkista, EU-alueelta sekä Afrikan ja Lähi-idän maista. Irak on kuitenkin selkeä ykkösvaltio.
Lukumäärä on siis vahvassa kasvussa, sillä aiempina vuosina suomalais-irakilaisia avioliittoja on yleensä solmittu vain 40-50 vuosittain. Tilastokeskuksen tiedoista selviää, että suomalaiset naiset hakivat viime vuonna ulkomaalaisia aviopuolisoita myös Turkista, EU-alueelta sekä Afrikan ja Lähi-idän maista. Irak on kuitenkin selkeä ykkösvaltio.
Irakilaiset hakevat turvapaikkaa ahkerasti
Suomalais-irakilaisten avioliittojen nopea kasvu liittyy osaltaan siihen, että irakilaiset ovat olleet jo vuosia Suomen suurin turvapaikanhakijaryhmä. Kun maassa on ennestään sukulaisia ja tuttavia, on uusien irakilaisten tulijoiden ollut helppoa hakeutua maanmiestensä keskelle.
Tilastotiedot eivät silti kerro tarkkaa tilannetta tämän vuoden osalta. Irakilaisten turvapaikanhakijoiden määrä on vähitellen kääntynyt laskuun, pitkälti perussuomalaisten hallituksessa ajamien turvapaikkapolitiikan tiukennuksien vuoksi.
Vuosi sitten tehty lakimuutos poisti humanitaarisen suojelun kategorian ulkomaalaislaista. Lisäksi Maahanmuuttovirasto muotoili uudelleen Irak-linjaustaan, ja nämä yhdessä ovat myös johtaneet kielteisiin turvapaikkapäätöksiin irakilaisten osalta.
Avioliiton kautta oleskelulupa
Vaikka turvapaikkaa ei heltiäisikään, on avioliitto suomalaisnaisen kanssa edelleen mahdollinen väylä päästä kaukomailta Suomeen. Jotkut suomalaisnaiset myös hakeutuvat mielellään irakilaismiesten seuraan.
Henkilön on mahdollista hakea oleskelulupaa perhesiteen perusteella, jos aviopuoliso on Suomen kansalainen ja asuu Suomessa. Aviopuolisoiksi katsotaan myös samaa sukupuolta olevat henkilöt, jotka ovat rekisteröineet parisuhteensa. Irakilaisten osalta tällaisia tapauksia lienee silti hyvin vähän, jos ollenkaan.
Viranomaisten mukaan osa niin sanotuista lumeliitoista jää huomaamatta tai tällaista tilannetta ei pystytä osoittamaan.
Suomen viranomaiset voivat kuitenkin jättää oleskeluluvan myöntämättä, jos oleskeluluvan edellytykset ei täyty, esimerkiksi jos viranomaiset katsovat, että avioliitto on solmittu pelkästään oleskeluluvan takia, jolloin tarkoituksena ei tosiasiassa ole perhe-elämän viettäminen yhdessä.
Viranomaisten mukaan osa niin sanotuista lumeliitoista jää kuitenkin huomaamatta tai tällaista tilannetta ei pystytä osoittamaan. Erityisen hankalia ovat tapaukset, joissa vain toinen puolisoista on solminut suhteen vilpillisin mielin.
Hakkarainen: Isiksen ideologian levittämistä
Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen näkee edellämainitun kaltaiset avioliitot usein vain keinona pyrkiä Suomeen. Hakkarainen on arvostellut ankarasti turvapaikkamenettelyä ja kutsunut sitä yhteiskunnan rahoittamaksi seksiturismiksi.
”Jos tulevan puolison taustoista ja motiiveista ei ole selvillä, naimisiin menemistä on syytä harkita kahteen kertaan.”
– Varmasti tässä on osin tarkoitushakuisuutta mukana. Näin muslimien invaasio etenee ja ääriliikkeet, kuten Isis, saavat levitettyä ideologiaansa länsimaihin. Sehän niillä on tarkoituksenakin. Osalla tulijoista voi olla yhteyksiä tällaisiin järjestöihin.
– Kenenkään avioliittoja ei tietenkään voida eikä pidä estää syrjivin perustein. Silti muistuttaisin tässä kohtaa terveen järjen käyttämisestä ja harkinnasta. Jos tulevan puolison taustoista ja motiiveista ei ole selvillä, naimisiin menemistä on syytä harkita kahteen kertaan, Hakkarainen sanoo.
Miesten matkaan liian kepein perustein
Hän epäilee, että tietyt suomalaisnaiset liian nopeasti ja kevyin perustein lähtevät irakilaismiesten matkaan.
– Sitten kun ero tulee, niin tilanne on taas toinen. Ihmettelen kuitenkin sitä, että miksi tällaisissa tapauksissa pitää aina jäädä Suomeen. Lähtisivät mieluummin sinne, mistä se mieskin on tullut, niin tänne ei sitten tarvitse jäädä suomalaisen veronmaksajan elätettäväksi, Hakkarainen sanoo.
ILKKA JANHUNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen: Meillä alkaa olla Suomessa sharia-laki – ”Mitähän poliisi sanoisi, jos minulla olisi viisi alaikäistä vaimoa?”

Somalialaisen lapsimorsiamen perhehelvetti: ”Pelkään henkeni puolesta”

Raatikainen: Monikulttuurisuus ei toimi – ”Sharia-laki tai pakkoavioliitot eivät kuulu Suomeen”

Lumeliitot yleistyvät – naimisiin vain oleskeluluvan vuoksi
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









