

LEHTIKUVA
Somalialaisen lapsimorsiamen perhehelvetti: ”Pelkään henkeni puolesta”
Somaliasta Suomeen saapunut, väkivaltaisesta aviomiehestään eronnut Ama pelkää entisen puolisonsa julmaa kostoa.
”Syyskuinen aamu oli kylmä. Olin juuri saanut lapseni puettua haalareihin, kun sain tekstiviestin mieheltäni. Hän uhkasi ”hakea” lapseni tarhan pihalta ja viedä heidät pois luotani. Yritin esittää reipasta kahden pienen lapseni takia. Työnsin vaunuja vauhdilla vasten viimaa, enkä katsonut taakseni.”
Nyt tuosta tapahtumasta on yli vuosi. Ama on saanut avioeron ja lähestymiskiellon ex-puolisolleen.
– Olen yhä hyvin varuillani, sillä ex-mieheni asuu samassa kaupungissa hyvin lähellä minua. En pelkää itseni, vaan lasteni puolesta, hän huokaa.
Naitettiin serkulle 15-vuotiaana
Ama on kotoisin Somaliasta. Hän oli 15-vuotias, kun hänet naitettiin serkkunsa kanssa. Hänellä ei ollut avioliittoon sanomista, sillä liitto sovittiin Aman isän ja hänen ex-miehensä vanhempien kesken.
– Olen asunut Suomessa kahdeksan vuotta. Tulin tänne ex-mieheni ja hänen äitinsä kanssa turvapaikanhakijana. En osannut suomea. Olin raskaana ja täysin mieheni huolenpidon ja tietojen varassa, Ama muistelee.
Helsingin yliopiston islamin tutkija Sylvia Akarin mukaan serkkujen väliset avioliitot ovat yleisiä, joskin niiden yleisyys on vähentynyt.
– Järjestetty avioliitto tarkoittaa liittoa, josta sovitaan perheiden kesken. Islamilaisen lain mukaan molemmilta nuorilta pitää saada liitolle suostumus, muuten se ei ole pätevä. Valitettavasti myös painostusta tapahtuu sekä naisten että miesten kohdalla.
Sallitut puolisot on määritelty Koraanissa. Siinä kielletään muun muassa lähisukulaisten avioliitot. Akar kertoo myös, että avioliiton solmimisiät on määritelty muslimimaiden perhelaeissa.
– Yleisimmin se on 18 vuotta. Lapsiavioliittoja solmitaan Saudi-Arabiassa ja Jemenissä, missä avioliiton alaikärajaa ei ole laissa määritelty, hän tarkentaa.
Miehen armoilla
Amalle on raskasta kerrata avioliittonsa tapahtumia. Hän on tottunut varomiseen ja pahoinpitelypurkausten välttelyyn. Väkivallan syyksi riitti esimerkiksi pitkittynyt kauppa- tai leikkipuistoreissu.
– En vieläkään aina muista, että nyt voin toimia tai sanoa, kuten parhaaksi näen. Mieheni oli äkkipikainen luonteeltaan. Hän saattoi suuttua pienestäkin pieleen menneestä asiasta.
– Avioliittomme ensimmäisen vuoden aikana hän ei ollut väkivaltainen, mutta Suomeen saavuttuamme hän alkoi käyttäytyä uhkaavasti, hän sanoo.
Raskausaikakaan ei estänyt lyöntejä
Ama kertoo, että hänen miehensä pelkäsi naapureiden reaktioita eikä uskaltanut korottaa ääntään.
– Hän kävi minuun käsiksi yleensä iltaisin. En uskaltanut äänehtiä, sillä pelkäsin lasten tai naapurien kuulevan ja soittavan poliisille. Minun oli pakko kestää läpsimistä ja lyöntejä ”hiljaa huutaen”. En uskaltanut edes ajatella, mitä olisi tapahtunut jälkikäteen, jos poliisi olisi tullut kotiimme selvittämään mieheni toimintaa, Ama sanoo.
Aman lapset onneksi säästyivät lyönneiltä.
– Kuusivuotias tyttäreni oli kyllä usein vaarassa, sillä raskausaikakaan ei estänyt miestäni lyömästä minua.
Islamin tutkija Akarin mukaan kunniaan liittyvä väkivalta ei ole sallittua.
– Islamilainen laki ei hyväksy oman käden oikeutta. Tosin joissakin maissa naisen murhasta saa lievemmän tuomion, jos sen tehnyt mies on tullut vaimonsa pettämäksi, hän myöntää.
Avioeroon turvakodin kautta
Ama palaa muistelemaan vuoden takaisia tapahtumia. Ulospääsy tilanteesta löytyi päiväkodin kautta.
– Lastentarha oli ainoa paikka, jossa en pelännyt ja jossa uskalsin vihdoin puhua. Siellä sain myös keskustella tulkatusti lastentarhanopettajan kanssa. Minulle kerrottiin maahanmuuttajanaisten turvakodista, johon pääsin suojaan selvittämään tilannettani.
– Myös poliisi ja sosiaalityöntekijä auttoivat minua eteenpäin. Sain avioeron vireille ja mieheni ulos asunnostamme. Miehelleni annettiin myös perhettäni koskeva lähestymiskielto, hän sanoo.
Mies saa eron perustelematta, nainen ei
Islamin tutkija Akar sanoo, että avioerokäytännöt vaihtelevat suuresti eri maissa. Marokon vuoden 2004 lakiuudistuksen mukaan nainen saa eron samoin perustein kuin mies.
– Monissa maissa naisen pitää pystyä esittämään perustelut eron saadakseen. Näitä syitä voivat olla miehen väkivaltaisuus ja se, ettei mies pidä perheestä taloudellisesti huolta. Myös miehen katoaminen ulkomaille tai miehen impotenssi ovat riittäviä syitä. Mies saa eron ilmoittamatta siihen sen kummempaa syytä, hän tarkentaa.
Moniavioisia liittoja myös Suomessa?
Tutkija kertoo islamilaisen avioliiton perustuvan Koraanin jakeeseen 4:3: ”Jos pelkäätte, ettette kykene olemaan oikeudenmukaisia orvoille, ottakaa niin monta vaimoa kuin haluatte, kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte ettette osaa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi vaimo tai orjattarianne. Näin te pysytte parhaiten kaidalla tiellä.”
Kasvavan maahanmuuton myötä Suomessa täytyy huomioida myös mahdolliset moniavioiset liitot.
– Polygamiaa eli moniavioisuutta on rajoitettu melkein kaikissa muslimimaissa maallisella lainsäädännöllä. Tunisiassa se kiellettiin kokonaan heti maan itsenäistyttyä 1956. Kieltoa perusteltiin sillä, että kukaan mies ei pysty olemaan tasapuolinen edes kahden vaimon välillä, Akar selventää.
Kysymykseen miten suomalainen yhteiskunta voi vastaanottaa moniavioisen perheen, Akar vastaa:
– Moniavioisuus ei ole kovin yleistä ainakaan kaupungeissa. Monesti muslimit puolustavat moniavioisuutta sillä, että on armeliaampaa ensimmäiselle vaimolle jäädä perheeseen kuin palata takaisin isänsä luo, esimerkiksi siinä tapauksessa että nainen on hedelmätön. Suomessa toimitaan Suomen lakien mukaan. Joillakin imaameilla on oikeus vihkiä, mutta näissäkin avioliitoissa täytyy noudattaa Suomen lakia.
Kuvassa: Kahdeksanvuotias Nojoud Muhammad Nasser naitettiin 30-vuotiaalle aviomiehelleen Jemenissä. Lopulta oikeus purki avioliiton, koska ”tyttö ei ollut saavuttanut vielä puperteettiaan”. Tytön perhe joutui maksamaan aviomiehelle 250 dollarin vahingonkorvaukset.
Juttua muokattu 8.11.2015 klo 12.03.
HELI-MARIA WIIK
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttoaalto sai Supon tiukentamaan uhka-arviotaan

Alaikäisistä turvapaikanhakijoista tuli bisnes

Mäntylä: Nuoria naisia pakkonaitetaan Suomessa – asia otettava hyvin vakavasti

Ruotsi kyseli apua turvapaikkakaaokseen – Tanska tylynä: ”Syyttäkää tilanteesta itseänne”

Eerola: ”Mitä enemmän Lähi-idästä ja Afrikasta tulee maahanmuuttajia, sitä enemmän raiskaukset lisääntyvät”

Suomalaisnaisten ja irakilaisten miesten väliset avioliitot yli kaksinkertaistuivat vuoden aikana – Hakkarainen: ”Härski keino pyrkiä Suomeen”
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

Antikainen: Avointen rajojen hinta – tuore katsaus paljastaa karut luvut
Ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat selvästi yliedustettuina raiskausrikoksissa Suomessa. Vuonna 2024 heidän osuutensa epäillyistä oli 32 prosenttia. - Tilastot eivät ole yllätys. Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











