

Suomen joukkoja suksilla 1939. Wikipedia. / Lehtikuva, Wikipedia
Halla-aho koronasta ja talvisodan hengestä – ”opetus ei ollut se, että päättäjät ja viranomaiset ovat aina oikeassa”
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kommentoi koronakriisin edetessä kuultuja talvisotarinnastuksia sekä yhteiskunnan varautumista kriiseihin.
Halla-aho kirjoittaa:
”Viime päivinä on aiheellisesti peräänkuulutettu kansallista yhtenäisyyttä ja talvisodan henkeä. Merkillepantavaa on, että niitä peräänkuuluttavat nyt erityisesti sellaiset tahot, mm. Helsingin Sanomien toimittajat, jotka yleensä sylkäisevät kaiken ”kansallisen” päälle ja suhtautuvat nyrpistellen talvisota-mytologiaan.
Käytännössä yhtenäisyyspuheella tarkoitetaan sitä, että opposition pitäisi antaa vasemmistohallitukselle avoin shekki ja tukea kaikkia sen tavoitteita. Näin ei tietenkään ole. Perussuomalaiset tukevat hallitusta päättäväisissä toimissa koronaepidemian pysäyttämiseksi ja poikkeustilan aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi, mutta jatkamme oman, kansallismielisen vaihtoehdon esilletuomista sekä hallituksen yksittäisten toimien kritisointia silloin, kun siihen on aihetta.
Talvisota on opettavainen tarina, mutta vain, jos vuoden 1939 tapahtumat ymmärretään ja analysoidaan oikein. Kyseisenä vuonna hallitus oli, epäilemättä ”parhaaseen asiantuntijatietoon nojaten”, varma siitä, että Euroopassa kytevä suursodan uhka ”ei koske Suomea”. Tämän vuoksi välttämätöntä varautumista ei tehty. Kun asia sitten yhtäkkiä koskikin Suomea, armeijalla ei ollut varusteita, aseita eikä ammuksia. Kun tykistöllä ei ollut ammuksia, venäläisten tankkeja jouduttiin tuhoamaan Rajamäen viinatehtaan improvisoimilla polttopulloilla. Etulinja maksoi verellään poliittisen virhearvion.
Terveydenhoitohenkilökunta on tämän päivän etulinja, koronatestit ja hengityssuojat niitä tarvikkeita ja ammuksia, joita ei ole riittävästi, koska kriisin ei ajateltu koskevan Suomea. Etulinja maksaa jälleen.
Talvisota oli ihme ja kansallisen yhtenäisyyden ylistyslaulu, mutta sen opetus ei ollut se, että päättäjät ja viranomaiset ovat aina oikeassa tai että heidän arvioihinsa pitäisi aina luottaa sokeasti. Kriittinen keskustelu on siksi välttämätöntä myös kriisin keskellä.
Erityisen tärkeää kriittinen keskustelu on sitten, kun jälleenrakennuksen rahoituksesta aletaan puhua. Perussuomalaiset ovat korostaneet ja tulevat korostamaan priorisointia. Tämän kriisin jälkeen olemme kaikki köyhempiä, ja kaikki joutuvat joustamaan. Julkisesta rahankäytöstä on otettava kaikki löysät pois. Rahan kippaaminen ulkomaille ja tekemällä tehtyihin mustiin aukkoihin on lopetettava.
Vasta tämän jälkeen on kohtuullista vaatia uhrauksia suomalaisilta työntekijöiltä, yrittäjiltä ja perheiltä.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











