Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kertoi tämän vaalikauden viimeisen kokonaisen vuoden alkavan tilanteessa, jossa julkisen talouden haasteet ovat suurelta osin ennallaan tai pahentuneet. Vaikeuksia lisää se, että joudumme käyttämään yhä suuremman osan varoistamme kovaan turvallisuuteen. Eduskunnassa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että asia ei ole valintakysymys, vaan kyse on Suomen omasta edusta ja tulevaisuudesta.
– Lähes kaikki eduskuntapuolueet sitoutuivat viime vuonna ns. velkajarruun. Ongelmia ei voida loputtomasti ratkaista velkarahalla, vaan on pystyttävä tekemään kipeitäkin päätöksiä niiden rakenteellisten epäkohtien korjaamiseksi, joiden vuoksi valtiontalous on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen kroonisesti alijäämäinen.
– Menoja on priorisoitava ja vähennettävä ja samaan aikaan työtä ja yrittämistä kannustettava. Velkajarru on omiaan luomaan luottamusta siihen, että vaalituloksista riippumatta eduskunta ja hallitus ottavat vakavasti roolinsa suomalaisten edunvalvojina ja verokirstun vartijoina, Halla-aho kertoi.
Maailman onnellisin maa
Suomalaiset kertovat mielellään Suomen olevan maailman onnellisin maa. Ulkomaalaiset vieraatkin mainitsevat tämän usein. Halla-ahon mielestä he voisivat saada toisenlaisen käsityksen, jos seuraisivat suomalaista keskustelua, jossa kaikki pikemminkin tuntuu olevan huonosti.
– Yksi merkittävä ongelma vaikuttaa tällä hetkellä olevan kotimaisen kulutuksen hiipuminen. Moni työssäkäyvä ihminen kokee taloudellisen tilanteensa huonommaksi tai epävarmemmaksi kuin se todellisuudessa on, ja tämä saa ihmiset säästämään pahan päivän varalle. Suomalaisten tileillä on ennätysmäärä rahaa. Nurinkurisesti tällainen laajamittainen pahaan päivään varautuminen saattaa tehdä pahan päivän saapumisesta todennäköisemmän, koska kulutuksen vähäisyys vaikuttaa kielteisesti talouteen ja etenkin palvelualojen työllisyyteen, Halla-aho totesi.
– Korkeat työttömyysluvut epäilemättä luovat ihmisiin epävarmuutta oman työn jatkumisesta. Vähemmälle huomiolle jää se, että työttömyyden kasvu ei johdu niinkään työpaikkojen katoamisesta vaan uusien ihmisten tulosta työmarkkinoille, osin aiemmilla vaalikausilla tehtyjen päätösten seurauksena.
– Itse asiassa työssäkäyvien määrä kasvoi viime vuonna siinä missä työttömienkin. Tämä on myös muistutus siitä, että jos talous ei kasva, työvoiman tarjonnan lisääminen ei välttämättä ole ratkaisu mihinkään ongelmaan, vaan se pikemminkin kasvattaa sosiaalimenoja, pidentää leipäjonoja ja ruokkii harmaata taloutta ja työvoiman hyväksikäyttöä.
Uudistukset torjuvat hyväksikäyttöä
Halla-aho korosti puheessaan, että nuorten on oltava valtiovallan erityissuojeluksessa. Eduskunta hyväksyi kännykkäkiellon kouluihin, ja muutos on parantanut keskittymistä, työrauhaa ja oppimisympäristöä. Rikoslaissa kriminalisoitiin alle 15-vuotiaan käyttäminen rikoksen tekemiseen, vahvistettiin nöyryytysväkivallan kriminalisointia ja kiristettiin ampuma-aserikosten minimirangaistuksia.
– Maahanmuuttolainsäädännön uudistamisella pyritään torjumaan maahanmuuton lieveilmiöitä ja lisäämään tulijoiden kannusteita integroitua yhteiskunnan sääntöihin ja ottaa vastuuta omasta elämästä. Kansalaisuuden saaminen edellyttää nyt paitsi aiempaa pidempää asumisaikaa Suomessa myös sitä, että tulijan toimeentulo perustuu työhön eikä sosiaaliturvaan, ja että hän ei Suomessa oleskellessaan syyllisty vakaviin tai toistuviin rikoksiin. Perusteettoman suojeluaseman lakkauttamista on helpotettu ja rikoksiin syyllistyneiden karkottamista nopeutettu.
Moni asia on meillä hyvin
Uudistukset ovat sopusoinnussa pohjoismaisten ja laajemminkin eurooppalaisten trendien kanssa, ja niillä pyritään torjumaan järjestelmän hyväksikäyttöä, julkisen talouden kuormittumista sekä huonon integraation synnyttämiä sosiaalisia ja sisäiseen turvallisuuteen liittyviä ongelmia, jotka nykyään tiedostetaan ja tunnustetaan aiempaa laajemmin.
– Ulkoisista ja sisäisistä vaikeuksista ja niiden ratkaisuun liittyvistä erimielisyyksistä huolimatta moni asia on meillä hyvin. Emme aina arvosta niitä, koska pidämme niitä itsestäänselvyyksinä, mutta kuten maailma ympärillämme muistuttaa, ne eivät ole sitä.
– Suomessa hallitukset istuvat koko kauden, vaalit pidetään ajallaan, niissä on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja ja niiden tulokset tunnustetaan. Kansallista turvallisuutta koskevista kysymyksistä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Varautuminen niin puolustuksen, väestönsuojelun kuin energiaturvallisuudenkin alueella on korkealla tasolla, Halla-aho mainitsi.