Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus taklaa maahanmuuton lieveilmiöitä: ”Ruotsin tilanne on vielä mahdollista välttää”

24.09.2024 |12:26

Katurikollisuus ja nuorisojengiväkivalta ovat lisääntyneet Suomessa ja maahanmuuton lieveilmiöt ovat kasvussa, kuten on tapahtunut ja tapahtuu kaikissa muissakin vastaavanlaista politiikkaa toteuttaneissa maissa. Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi tänään vuoden 2025 talousarvion lähetekeskustelussa hallituksen toimista suunnan korjaamiseksi, minkä ansiosta Ruotsin tilanne voidaan vielä välttää.

Pääkaupunkiseudun osalta tilanne on menossa nopeasti huonoon suuntaan ilman jämäkkää rikostorjuntaa, joten hallitus tekee panostuksia jengirikollisuuden torjuntaan. Jo aiemmin päätetyn lisäksi hallitus satsaa miljoonia euroja poliisin nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaan.

– Teemme myös lisäpanostuksia esimerkiksi harmaan talouden torjuntaan osoittamalla poliisille lisämäärärahoja. Hallitusohjelman mukaisesti poliisin resursseja lisätään niin, että 8 000 poliisin määrä vaalikauden lopussa mahdollistuu, kertoi valtiovarainministeri Riikka Purra.

Lisää rahaa vankiloihin ja rajavalvontaan

Kun rikolliset on saatu kiinni, oikeuslaitos tuomitsee ja vankeinhoito jatkaa siitä. Hallitus tekee merkittäviä panostuksia vankiloiden turvatekniikkaan ja -valvontaan. Vankilat saavat suuren määrän esimerkiksi etälamauttimia ja huumetorjuntaan drone-tutkakalustoa. Aserikoksista tulevia vähimmäisrangaistuksia kiristetään.

– Rajavartiolaitokselle ehdotetaan 6 miljoonaa euroa välttämättömiin materiaali- ja kalustohankintoihin. Rajavartiolentolaivueen toiminta jatkuu Turussa. Tämän vuoden kolmanteen lisätalousarvioesitykseen sisällytetään turvallisuuteen liittyvinä menokohteina mm. Rajavartiolaitoksen rajatekninen valvonta sekä sotilaallisen tilannekuvan järjestelmien yhteensovittaminen, sanoi Purra.

Suomen Uutiset


Lue myös


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
7.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää