Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomi tekee merkittäviä panostuksia omaan puolustukseensa – Ukrainaa tuetaan voittamaan ja jälleenrakentumaan

24.09.2024 |12:18

Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi vuoden 2025 talousarvion lähetekeskustelussa Suomen osoittavan Nato-jäsenyyteen liittyviin uusiin resurssitarpeisiin yhteensä 67 miljoonan euron lisämäärärahan. Myös Ukrainan tukemista jatketaan määrätietoisesti.

Maanpuolustuksen resurssitarpeet johtuvat Naton läsnäolon vahvistamisesta Suomessa. Näitä ovat Suomeen perustettava maajohtoporras sekä eteentyönnetty maavoimajoukkojen läsnäolo. Lisäksi liittolaismailta saatavan avun vastaanottokyvyn edistämiseen osoitetaan lisämäärärahaa.

Budjettiehdotuksessa esitetään puolustusmäärärahoihin merkittäviä korotuksia, melkein puoli miljardia euroa.

Hallitus varmistaa maanpuolustuksen tarpeet

– Rahoituksen riittävyys on tärkeää, mutta Suomen itsemääräämisoikeus nojaa viime kädessä suomalaiseen reserviläisarmeijaan, vankkaan maanpuolustustahtoon ja rakkauteen kallisarvoista isänmaatamme kohtaan. Hallitus varmistaa, että armeijamme on riittävällä tavalla varustettu. Ukrainaa tuemme voittamaan ja jälleenrakentumaan, kertoi valtiovarainministeri Riikka Purra.

Kuten ikääntyminen ja sisäisen turvallisuuden ongelmat kotimaassa lisäävät menotarpeita, niin tekevät myös ulkoisen ympäristön muutokset ja kansallinen turvallisuus.


Lue myös


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Wall Street Journal: Transsukupuolisuuden taustalla ”sosiaalinen tartunta” – muunsukupuolisiksi identifioituvien nuorten määrä romahti kahdessa vuodessa

31.10.2025 |15:48
3.
Suomen uutiset logo

Bill Gates käänsi kelkkansa: Ilmastonmuutos ei tuhoakaan ihmiskuntaa

01.11.2025 |14:41
5.
Suomen uutiset logo

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa

03.11.2025 |16:00
10.
Suomen uutiset logo

Lontoon junassa joukkopuukotus – poliisi ei pidä tekoa terrori-iskuna

02.11.2025 |18:52

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää