Tagi: Ukrainan tukeminen

MATTI MATIKAINEN

Europarlamenttiin pyrkivä perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen haluaa EU:n luopuvan kaikesta näpertelystä ja ujuttautumisesta kansallisvaltioiden lainsäädäntöön. Suomella ei ole varaa yhteenkään sellaiseen meppiin, joka ei puolusta Suomen ja suomalaisten etua.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

EU-vaalitentit pyörähtivät toden teolla käyntiin eduskuntapuolueiden puheenjohtajien sekä tuuraajien puheenvuoroilla Helsingin Narinkkatorilla. Ukrainan tukemisesta kaikki olivat yhtä mieltä, mutta unionin yhteisvelasta sekä turvapaikkapolitiikasta hallituksen ja opposition edustajat olivat välillä kuin eri planeetoilta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Euroopan parlamentin täysistunnossa keskusteltiin 10.4. Venäjän sekaantumisesta Euroopan parlamentin toimintaan ja tuleviin EU-vaaleihin. Euroopan parlamentin jäsen Pirkko Ruohonen-Lerner (ps./ECR) pitää äärimmäisen vakavina ilmi tulleita tietoja siitä, että Venäjä on lähestynyt joitakin meppejä ja tarjonnut näille rahalahjuksia.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kertoo Iltalehden haastattelussa hallituksen suhtautuvan kielteisesti SDP:n esittämään investointirahastoon. Mäkelän mukaan on vaikea kuvitella EU:ssa sellaista rahastoa, jossa Suomi olisi saamapuolella. Sen sijaan Suomen ja Euroopan pitäisi ennemmin liittoutua taloudellisesti Yhdysvaltain kanssa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Perussuomalainen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner piti avauspuheenvuoron Helsingissä järjestetyssä ECR-ryhmän kokouksessa. – ECR-kokous on viimeksi järjestetty Suomessa noin kymmenen vuotta sitten. Ehkä jotkut teistä olivat silloin paikalla. Kuinka moni on Helsingissä ensimmäistä kertaa? Ruohonen-Lerner kysyi toivotettuaan kokousvieraat tervetulleiksi Helsinkiin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola vieraili eduskunnassa maanantaina 4. maaliskuuta. Metsola tapasi eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon sekä eduskuntaryhmien edustajia. Puhemies Jussi Halla-aho nosti tapaamisessa esiin itärajan tilanteen ja vaati EU:ta ottamaan Suomen kansalliset erityispiirteet jatkossa paremmin huomioon.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Venäjän brutaalin, koko Ukrainaa vastaan suunnatun hyökkäyssodan alkamisen toista vuosipäivää vietetään 24.2.2024. Helmikuun 15. päivänä tuli kuluneeksi myös tasan kaksi vuotta siitä, kun EU:n pelastuspalvelumekanismi aktivoitiin Ukrainan avunpyynnön seurauksena. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen kertoo, että Ukrainan tukemisen jatkaminen on prioriteetti myös sisäministeriössä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Teollisuusliitto masinoi helmikuun alkuun poliittisen lakon, jossa on mukana myös neljä ammusvalmistaja Nammon tehdasta. Kansanedustaja Ari Koponen pitää tilannetta täysin käsittämättömänä, eikä hänen mielestään tässä maailmantilanteessa täysin välttämätöntä tuotantoa pitäisi vaarantaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta käsitteli vuoden 2024 talousarviota myös perjantaina 15.12. Käsittelyn pohjana oli valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö, joka valmistui tiistaina. Valtiovarainvaliokunnan mietinnön puolustusministeriön pääluokasta esitteli kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen sekä hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja, perussuomalaisten Jari Ronkainen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta käsitteli vuoden 2024 talousarviota torstaina 14.12. Käsittelyn pohjana oli valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö, joka valmistui tiistaina. Valtiovarainvaliokunnan mietinnön ulkoministeriön pääluokasta esitteli kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen, perussuomalaisten Jari Ronkainen.  Lue lisää >