

Viikon 31/2023 luetuin
Elokuu 2023 luetuin
HS:n tilauksia perutaan nyt kiihtyvään tahtiin – myös Karita Mattila sai tarpeekseen, mutta sitten tapahtui kummia: Hesaripomo lähetti somessa Mattilalle perään oudon yksityisviestin
Helsingin Sanomien politikointiin ja veivaamiseen kyllästyneet kansalaiset ovat ryhtyneet urakalla katkomaan Hesarin tilauksia. Mukana on useita tunnettuja henkilöitä. Monet kertovat tilauksiensa lopettamisesta sosiaalisen median kanavillaan ja samalla kritisoivat sekä oudoksuvat Hesarin nykyistä tasoa.
Tilauksien peruuttajien joukossa on useita eturivin kansalaisia kuten Yhdysvalloissa asuva oopperalaulaja Karita Mattila. Hän ilmoittaa Twitterissa peruneensa tilauksen yksipuolisuuteen kyllästyneenä.
En kuulu mihinkään puolueeseen.
Monia puoluelaisia olen äänestänyt.Itsenäinen. Ulkosuomalainen.
Kuuluin Hesarin tilaajiin.
Nykyään siellä huomioinut yksisilmäistä raportointia. Ikäänkuin ei vaaleja olisi ollutkaan.
Faktat usein hukassa. Jälkikäteen vaivihkaa korjaillaan.… https://t.co/7XpbMyJIdp— Karita Mattila (@MattilaKarita) July 29, 2023
Mattilan kannanotto on saanut valtavasti huomiota. Tiistaina aamupäivällä Mattilan tviitillä oli lähes neljäsataatuhatta katselukertaa, ja tviittiä on myös jaettu ja lainattu ahkerasti. Mattilan tviitin kommenteissa laulajaa kannustetaan ja kiitellään, joskin myös Hesarin linjan kannattajia on saapunut paikalle.
Mattilalle tukensa osoittajia ja samaan johtopäätökseen tulleita on kuitenkin paljon, yksi heistä on Mattilan musiikkikollega Lasse Liemola.
En enää uusi tilausta i. 60 vuotta kestotilaajana.
Kiitti mulle riitti!— Lasse Liemola (@LasseLiemola) July 30, 2023
Erikoinen jälkinäytös
Mattilan irtiotto Hesarista sai eilen erikoisen jälkinäytöksen, kun Mattila kertoi Hesarista saapuneesta oudosta yhteydenotosta. Mattilan ulostulo näyttää menneen HS:n toimittajien ihon alle.
No niin on.
Tuoreita esimerkkejä omalla feedilläni.
Eräs ”nimekäs” Hesarin toimittajakin jota en edes seuraa kehtasi pistää yksityisviestin eli DM -viestin, ja haukkua ja syyllistää minua ko. lehden tilauksen peruuttamisestani.Nyt lukemaan blogisi. I can’t wait. 🙏🏼
— Karita Mattila (@MattilaKarita) July 30, 2023
Oudosta yksityisviestistä kirjoitti ensimmäisenä Stara.
Hesarin reaktio näyttäytyy poikkeuksellisena vastatoimena. Ajankohtais- ja satiiriblogi Päivän Byrokraatti arvuuttelee, onko Mattilasta kenties seuraavaksi tulossa epäedullinen artikkeli Helsingin Sanomiin, mutta laulajatar suhtautuu pohdiskeluun tyynesti.
Ha ha, eipä olisi eka kerta. Onneksi nahka on näissä paksuuntunut.
Koirat haukkuu ja niin edelleen…— Karita Mattila (@MattilaKarita) July 31, 2023
Oudon viestin lähettäjä selvisi eilen
Eilen sosiaalisessa mediassa spekuloitiin kiihkeästi, kuka henkilö HS:n toimituksesta on ottanut yhteyttä Mattilaan. Asia ratkesi myöhään eilen illalla, kun kysymyksen nosti esille Lapin yliopiston oikeustieteen professori Mikko Vuorenpää.
Vuorenpäälle vastaa HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies Saska Saarikoski, joka tunnustautuu viestin lähettäjäksi, Saarikosken mukaan hänellä ei olisi mitään sitä vastaan, että Mattila julkaisisi hänen lähettämänsä viestin.
Vuorenpää ennakoi, että tuskinpa näin tulee tapahtumaan.
Niin. Ehkä hän on tyytymätön edustamasi lehden syvemmin tiedostavaan linjaan. Ja sivumennen sanoen olen minäkin, mistä syystä lopetin tilauksen 30 vuoden jälkeen.
Tokkopa hän niin mulkku on, että yksityisviestejä alkaisi julkaisemaan. Niin toimivat vain täysin ala-arvoiset tahot
— Mikko Vuorenpää (@MikkoVuorenpaa) July 31, 2023
Sirkka-Liisa Anttilan mitta täyttyy
Hesarin kriitikoiden joukossa on myös entinen keskustan ministeri ja europarlamentaarikko Sirkka-Liisa Anttila, joka ehti olla tilaajana liki 60 vuotta. Anttila toteaa vuosikymmenien asiakassuhteen kylmenemisen syyn ytimekkäästi: mitta täyttyi.
Olen ollut lähes 60 vuotta Hesarin tilaaja. Nyt alkaa mitta täyttyä samoista syistä kuin edellä kerrottujenkin!!
— sirkka-liisa.anttila (@sirkka_anttila) July 29, 2023
Hesarin entisten tilaajien joukkoon ovat liittyneet niin ikään tietokirjailija Marttala sekä juristi Niiniaho:
Facebookin puolella jatkuu
myös voimakas hesari-protestointi.
Minullakin lähes 5000 seuraajaa ja kymmenittäin jakoja päivässä eteenpäin.— Jorma Marttala 🇺🇦 (@MarttalaJorma) July 30, 2023
Jo aikaisemmin keväällä HS:n toimituksellista linjaa kritisoitiin kapeaksi. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, Suomen Ekonomien puheenjohtaja Martin Paasi moittii Hesaria yksipuolisuudesta ja ilmoittaa, ettei pidä HS:n artikkeleita enää kummoisenakaan lähteenä.
Olen pahoillani, mutta Hesarin jutut eivät käy lähteestä minulle enää.
— Martin Paasi (@MartinPaasi) May 8, 2023
Hesarin puolueettomuutta epäillään
Metsäntutkija, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Jyrki Kangas on ilmoituksensa mukaan myös katkaissut yli 50 vuotta jatkuneen Helsingin Sanomien tilauksensa. Hänenkin mittansa täyttyi.
Meidän perheessä @hsfi yli puolivuosisatainen traditio, mutta nyt se on exodus. Mitta tuli täyteen, enkä tarkoita vain pesukarhua, @willerydman , @ir_rkp vaan myös @WMO Petteri Taalas, @KaiMykkanen , metsäagenda jne. Toivotaan jotain rajaa, ehkä sitten palataan tilaajiksi.
— Jyrki Kangas (@JyrkiJKangas) July 28, 2023
Opettaja ja Terapu ry:n perustaja perustelee HS:n tilauksen lopettamista sillä, ettei hän voi enää luottaa Hesarin uutisoivan asioista puolueettomasti. Pihanurmi paheksuu myös HS:n nykylinjaa, jossa se on lähtenyt julkaisemaan suomalaisten poliitikkojen yksityisviestejä:
Liityin minäkäkin @hsfi tilauksen lopettajiin.
En valitettavasti enää luota lehden puoleettomuuteen. En myöskään siihen, etteivätkö kaupalliset intressit ohjaisi lehden sisältöä.
Perusteluja
1. En hyväksy yksityisviestien julkaisua.
Rydman ei todellakaan ole lempipoliitikkoni.… pic.twitter.com/QtCMm5WWWB— Leena Pihanurmi (@pihanurmi) July 29, 2023
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















