Olen kansallismielinen, -kiimainen ja -houreinen kulttuuri-intoilija. Tykkään Kansallis-Osake-Pankki-vainaasta ja kaikista kulttuureista, vasarakirveestä wokeen. Sanoisinko pahaa sanaa ainoastakaan kansallisen ja kulttuurin risteytyksestä? Kansallisooppera liippaa läheltä.
Taidemuotoa en karsasta. Kyhään hyvänsuopia historiajuttuja sen mesenaateista. Vaikkei ulkomuodostani uskoisi, joskus jopa kuuntelen oopperaa (viimeksi sulkapallovastustajani Uljas Pulkkiksen sävellys).
Vaikeatajuinen taide kuuluu kulttuurivaltion kontolle, ei siinä mitään. Olisi älytöntä vaatia tuottavuutta sopraanoilta, runoilijoilta tai maalareilta. Elättäköön ooppera kaikin mokomin puvustajia ja lavastajia sekä orkesterillisen muusikoita. Sitä paitsi kokonaisuus on joidenkin yleisöjen mielestä hintansa väärti. Savonlinnan Oopperajuhlat pärjää pienehköillä tukiaisilla ja säteilee hyvin verotuloja.
Sävelkorvaani särähtää vain yksi seikka. Kansallisooppera jäljittelee liikaa Kerjäläisoopperaa.
Kansallisooppera ja -baletti kerjäävät veronmaksajilta lähes koko budjettinsa. Samoin kerjäävät monet kulttuurilaitokset, hyvä niin, mutta summat totisesti eroavat. Valtio tukee jokaista oopperalippua sadoilla euroilla. Iskipä pandemia tai lama, korkeakulttuurin ylhäinen ykkönen porskuttaa. Nyt leikkauslistojen lomassa Kansallisoopperan rahoitus LISÄÄNTYY.
Kalleus vaan maksaa niin helvetisti. Kustannuksiin kuuluu kummia välttämättömyyksiä. Vierailevat ulkomaiset kapellimestarit eli ”kaput” laskuttavat yhdestä esityksestä kymppitonneja. Tähtikultti juontuu Herbert von Karajanista, mutta huomanneeko kukaan Helsingissä huitojissa oikeasti eroa.
Hengenviljelyksen sarka on pitkä ja hallanarka. Oopperan ja baletin kymmenet miljoonat ovat pois esimerkiksi himoverotettujen kulttuuri-ihmisten omasta pussista tai selko- ja laatukirjallisuudesta, jonka kirjastohankinnoista haihtuivat viimeisetkin sadat tonnit.
Pidän raha-asioita oikeastaan ohikiitävinä. Ars longa, vita brevis. Sukupolvien saatossa merkityksellisintä on luominen. Mitä himorahoitettu Kansallisooppera luo?
Mainoksen mukaan ”uutuuksina” menevät: Madame Butterfly, Messa da Requiem, Don Giovanni, Joutsenlampi… Kausiohjelma saattoi olla identtinen sata vuotta sitten. Suomalaisten nykysäveltäjien esikoisoopperat eivät kelpaa Kansallisoopperaan. Arvoyleisö maksattaa yleensä tuttuja ja turvallisia klassikoita.
Ehkäpä en karsastakaan Kansallisoopperaa vaan säälin. Himorahoitustulva aikakaudesta toiseen on estänyt sen kehityksen. Juhlapukuisia oopperanystäviä kertyisi pidempi jono, jos kaput ja taiteelliset johtajat olisivat joutuneet hiukkasenkaan haistelemaan ajan henkeä.
Kuvittele toteutumaton historia, jossa kyltyyri-kyrpiintyjät saneerasivat Oopperatalon sählyhalliksi ja typistivät Niebelungin sormuksen karaoke-versioksi. Uskoakseni aarioissa pihisisi henki sellaisellakin rahoitusmallilla. Musiikki ei rahapulasta kuole vaan karaistuu, mukautuu, muuntuu ja uudistuu. Joutsenlampi-jengi olisi verorahattomana luonut jotain railakkaampaa ja tänään luukuttaisi gangsta-balettia listojen kärkeen.
Kirjoittelen toisenkin toteutumattoman historian. Mitä populaarimusiikille olisi tapahtunut valtiovallan syleilyssä 1950-luvulta saakka?
Himorahoitusta basistien, rock-lyyrikkojen, managerien ja roudareiden kymmenvuotiseen koulutukseen, lavashowt ynnä muut produktiot yhteiskunnan piikkiin, kellaribändeille virkoja päätoimiseen rämpytykseen, festareille ja soittolistoille poliitikkopitoiset hallitukset…
Mitä luulet, parahin lukija, rokkaisiko Suomessa enää kukaan tai mikään? Populaarimusiikin toteutumaton historia huipentuu Kansallisyhtyeeseen, joka vuonna 2023 hinnoittelee epäpopulaarit keikkansa pilviin ja toistaa Bill Haleytä ja Onni Gideonia, joiden jokainen sointu on kerta kaikkiaan korvaamaton kansalliselle kulttuurille.
Suomen Uutiset