Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa uusvasemmiston riehumisesta, feministisestä innovaatiosta ja Kirsi Pihasta.

Havaintoja viime päiviltä:

Äidit eivät ole enää äitejä. Hallituksen perhevapaauudistuksen myötä luovutaan äitiyspäivärahasta. Sen sijaan raskausrahakausi myönnetään “sille, joka synnyttää“. Perhevapaauudistus tuo muitakin selkeitä hyötyjä, joskaan ei ole tiedossa, mitä ne ovat. Uudistus maksaa 80 miljoonaa, muttei lisää työpaikkoja. Käteen näyttäisi jäävän ”lisääntyvä tasa-arvo”, joka tarkoittaa suomeksi vasemmiston oikeutta määrätä perheiden arjesta.

Kaikki, jotka ovat eri mieltä vasemmiston kanssa, eivät olekaan natseja! Tähän havaintoon päätyi Saksan vasemmistopuolueen entinen eduskuntaryhmyri Sahra Wagenknecht, joka on huolissaan aatetovereidensa ylenmääräisestä höyrähtämisestä. Hän on todennäköisesti väärässä.

Lobbaritoimisto Ellun Kanojen omistaja Kirsi Piha pyrkii Helsingin pormestariksi. Tämä on erinomainen uutinen kaikille läpinäkyvyyden kannattajille. Kirsi on suurteollisuuden lobbari – vähän niin kuin Anne Berner, mutta pahempi. Lobbaritoimistot eivät paljasta asiakkaitaan, ja niiden toiminta perustuu hyväveljeilyyn ja vallankäytön vaivihkaiseen ohjailuun. Olisihan se supereettistä, että Piha edistäisi suurkorporaatioiden asiaa yhtä aikaa sekä lobbarina että pormestarina! Malli on kopioitu vihreiltä, joiden kaikki varapuhikset ovat kätevästi töissä lobbarifirmoissa.

Neljännen aallon feministipoliitikot ovat tehneet upean poliittisen innovaation – kritiikin kieltämisen. Jos heidän hankkeensa kohtaavat kritiikkiä, he eivät vastaa siihen aluksi mitenkään. Sen sijaan he vetäytyvät piiloon miettimään, miten vastustus voidaan kieltää. Uusi taktiikka tuottaakin meheviä tuloksia. Vasemmistolaisen naispoliitikon esitysten kritisointi ei ole enää tavanomaista oppositiopolitiikkaa vaan naisvihaa ja seksismiä. Opposition keskustelu on spleinaamista ja kritiikki on turvattomuuden luomista. Maahanmuuton kritisointi on rasismia, EU-tulonsiirtojen vastustaminen on putinismia, ilmastopanikoinnin toppuuttelu on tieteenvastaisuutta, denialismia ja Äiti Maan saastuttamista. Turvat tukkoon siis, äijänkäppänät!

Leimaaminen sulkee suita tehokkaasti. Se iskee erityisen tehokkaasti esimerkiksi kokoomuksen pintakiilto-osastoon, jolle tahraton julkikuva on tärkeämpää kuin looginen politiikka. Niinpä kokoomuksen viherosaston ei auta kuin hymistellä mukana – muiden tekemillä säännöillä.

+++

Kun haastat maata sata vuotta hallinneen klaanin, se käy kimppuusi kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jokainen haastaja, joka toimii taitavasti suomalaisten yhteisen edun puolustamisessa, saa julkisuudessa ankarasti selkäänsä. Tätä taustaa vasten isänmaallisten on täysin loogista kuulla Yleltä ryöpytystä, jonka luulisi sopivan kansanmurhaajille.

Media on rutissut kolmissatoista edellisissä vaaleissa Halla-ahon muinaisista blogipohdinnoista, mutta se ei saa sanotuksi, että lobbari ei sovi pormestariksi.

Jos uusvasemmiston logiikka vaikuttaa horjahtelevalta, se saattaa johtua siitä, että se uskoo postmodernismiin ja intersektionalismiin. Suomeksi tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että mikään, mihin tavallinen kansalainen on aiemmin uskonut, ei ole enää totta: Sukupuolet eivät ole enää totta, perinteinen perhekäsitys ei ole totta, kristinuskon sanoma ei ole totta, Suomi ei ole totta.

Vanha vasemmisto keskittyi tulonjakokysymyksiin. Nykyvasemmisto on radikalisoitunut, ja se keskittyy lisäksi käsitteiden hämärtämiseen ja poliittisen ilmaisun ankaraan rajoittamiseen. Oppirakennelma on niin typerä ja hähmäreinen, ettei se voi puolustautua kritiikkiä kohtaan millään muulla kuin laitavasemmiston ikiaikaisella keinoilla: uhkailulla, lokaamisella ja vääristyneellä lainkäytöllä.

Kohkaava uusvasemmisto ei tule muuttamaan harhaista oppirakennelmaansa, vaan se etääntyy yhä kauemmas todellisuudesta ja vetää meidät mukaan harhoihinsa, jos pystyy. Meidän muiden asia on päättää, kuinka pitkään haluamme leikkiä mukana.

Suomeen on vuosikymmenien saatossa rakennettu kaverikapitalistinen sulle-mulle-yhteiskunta, jonka tarkoitus on rikastuttaa poliittista rälssiä oikealla ja vasemmalla. Molemmilla on omat vaikutuskeinonsa ja äänitorvensa – elinkeinoelämällä on lobbarinsa, vasemmistolla kirkkaanpunaiset kulttuurituottajansa. Kun yhteiskunnalla menee huonosti, molempien rahahanat ehtyvät, ja huuto alkaa särkeä korvia. Postmoderni mölinä voi kuulostaa käsittämättömältä, mutta sen voi suomentaa yksinkertaiseen muotoon: ”totelkaa ja maksakaa”.

Lapsille opetetaan kouluissa, että poliittinen järjestelmä olisi olemassa yhteiskuntaa varten. Ei ole. Häntä heiluttaa koiraa. Suomea hallitseva poliittinen järjestelmä toimii ensi sijassa itseään varten. Se tarvitsee lypsylehmän, ja se lypsylehmä olet sinä itse.

MATIAS TURKKILA