

PS ARKISTO
Huhtasaari: Elvytyspaketti tarkoittaa säännöistä luopumista ja siirtymistä mielivaltaan
Keskustelu EU-elvytyspaketista eduskunnassa on päättynyt ja ratkaisun aika on ensi viikolla. Elvytyspaketin eduskuntakäsittelyä Brysselissä tiiviisti seurannut Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari kehottaa kaikkia kansanedustajia kiinnittämään huomiota tosiasioihin ja isoon kuvaan ennen äänestyspäätöksen tekemistä.
Perussuomalaiset on kutsunut elvytyspakettia kiristyspaketiksi. Laura Huhtasaari sanoo, että elvytyspakettia ei ole alun alkaenkaan tehty yhteistyössä tai sopimalla vaan pakon edessä.
Huhtasaari muistuttaa, että jo viime vuoden huhtikuussa Italian pääministeri varoitti EU:n romahduksesta esittäen verhotun uhkauksen.
– Samana päivänä Espanjan pääministeri varoitti EU:n olevan vaarassa, jos solidaarisuutta ei löydy. Näyttää siltä – ja myös on sitä – että isot maat Italia ja Espanja lähtivät kiristämään rahaa uhkana, että EU-liittovaltiokehitys ja samalla eurovaluutta vaarantuvat.
Paketti ei elvytä
Näillä näkymin kansanedustajat pääsevät äänestämään paketista ensi viikolla. Huhtasaari kehottaa kaikkia kansanedustajia kiinnittämään huomiota tosiasioihin ja isoon kuvaan ennen äänestyspäätöksen tekemistä.
– Kansanedustajien olisi ensinnäkin on syytä ottaa huomioon, että paketti ei elvytä, vaan se vain siirtää eurokriisiä jonkin matkaa eteenpäin. Toiseksi paketti ei edes vastaa koronahaasteisiin Euroopassa. Rahat ovat todennäköisimmin menossa kannattamattomiin julkisen sektorin hankkeisiin, Huhtasaari sanoo.
EU:n säännöt joustavat tarvittaessa
EU:n toimielimiä koskevat säännöt ja unionin päätöksentekomenettelyt on kirjattu unionin perussopimuksiin. EU:n taloudenpidossa keskeinen on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artikla 125 eli niin sanottu no-bailout-sääntö. Artikla kieltää jäsenmaita ottamasta vastuulleen muiden jäsenmaiden velkoja. Elvytyspaketti käytännössä tekisi merkityksettömäksi artiklan sisällön.
Huhtasaari korostaakin, että elvytyspaketti tarkoittaisi säännöistä luopumista ja siirtymistä mielivaltaiseen toimintaan.
– Kuka voisi enää luottaa unioniin, jonka säännöt venyvät ja joustavat aina tarpeen mukaan? Kansanedustajien olisikin syytä miettiä, voidaanko muihinkaan perussopimusten artikloihin enää jatkossa luottaa.
Nyt Suomesta pitäisi löytyä uskallusta
Elvytyspaketti perustuisi EU:n ottamaan velkaan, jota maksettaisiin takaisin jäsenvaltioilta kerätyillä korkeammilla jäsenmaksuilla sekä uusilla EU-veroilla vuosien 2028-2058 aikana.
Toteutuessaan elvytyspaketista seuraisi Suomelle vähintään neljän miljardin euron tappiot. Huhtasaari sanoo, että elvytyspakettia ei kuitenkaan pidä tarkastella pelkkänä laskuharjoituksena, koska pelissä ovat myös isommat asiat.
– Jos nyt hyväksytään se periaate, että EU voi periä veroja unionin kansalaisilta ja yrityksiltä, käytäntöä tullaan varmuudella laajentamaan tulevaisuudessa. Samalla elvytyspaketti sitoo unionin jäsenvaltiot yhteen yhteisellä velalla. Voidaan miettiä, mitä se on historiassa aikaisemmin tarkoittanut. Taatusti se ei johda mihinkään hyvään, Huhtasaari sanoo.
Toteutuessaan elvytyspaketin koko olisi 750 miljardia euroa, joista 390 miljardia jaettaisiin tukina ja 360 miljardia lainoina. Suomen osuus yhteisistä veloista olisi noin 6,5 miljardia. Huhtasaari sanoo, että juuri nyt Suomesta pitäisi löytyä uskallusta torjua elvytyspaketti.
– Jos Suomi nyt jää paketin ulkopuolelle, niin Tanskassa, Ruotsissa Hollannissa, Itävallassa ja monissa muissa maissa tulee valtava paine seurata Suomea.
Kokoomus mureni, perussuomalaisten linja pitää
Perussuomalaisilla on johdonmukaisesti kielteinen linja elvytyspakettiin ja muihinkin EU-tulonsiirtoihin. Elvytyspaketti näyttää sen sijaan repineen kokoomuksen kahtia. Elvytyspakettia kannattaa kokoomuksen puoluejohto Petteri Orpon ja Kai Mykkäsen tuella. Samalla myös kokoomuksen kaikki EU-parlamentaarikot kannattavat EU-elvytystä. Sirpa Pietikäisen mukaan Suomen jääminen ulos EU-elvytyksestä jopa olisi ”hirveä häpeä”.
Kuitenkin useat kokoomuksen kansanedustajat ovat ilmoittaneet äänestävänsä elvytyspakettia vastaan. Elvytyspaketti myös suututtaa monia kokoomuksen kuntavaaliehdokkaita ja laajemminkin kokoomuksen kenttäväkeä.
– Olen iloinen siitä, että kokoomus on osittain herännyt siihen, mitä elvytyspaketti tosiasiassa tarkoittaisi. Tiedän, että kokoomuksessa on paljon isänmaallista väkeä, joka ymmärtää, että EU on optimaalinen kauppa-alue, mutta epäoptimaalinen liittovaltioalue.
– Suomessa olisi tarvetta aidosti isänmaalliselle kokoomuslaiselle liikkeelle. Se olisi vain hyvä, jos Suomessa olisi muitakin isänmaallisia puolueita. Toki vaihtoehtona isänmaallisille on myös siirtyä perussuomalaisiin. Vihersosialismiin ja eurofederalismiin hurahtaneet kokoomuslaiset voisivat sitten mennä jonnekin muualle, Huhtasaari sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhteisvelka velkaiset maat verotusoikeus EU:n perussopimus EU-elvytyspaketti äänestäminen jäsenmaat Kai Mykkänen Petteri Orpo Sirpa Pietikäinen Laura Huhtasaari perussuomalaiset Italia talous Espanja Kokoomus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Junnila: ”Eduskunta säätää lait, mutta tunteeko se omia lakejaan?”

Meri: Joko me annamme kehitysapua EU-jäsenmaillekin?

Tynkkynen ei hellitä – Suomen itsenäisyyttä puolustava puhe on kestänyt jo tunteja

Ranne: ”Älyllisesti epärehellinen ratkaisu ei pysty enemmistöpäätöksenäkään muuttamaan todellisuutta toiseksi”

Kokoomus hajallaan kuin varpusparvi EU-elvytyspaketin vuoksi: Linjattomuudesta tuli uusi linja, kenttäväki raivoissaan venkoilusta – Petteri Orpon johtajuus murenemassa

Immonen: Päätösvaltaa tulisi ryhtyä palauttamaan EU:lta takaisin kansallisvaltioille – ”Mitä lähempänä päätökset tehdään kansaa, sitä paremmin päätökset vastaavat kansan todellista tahtoa”

Tynkkynen: Muut puolueet ovat paniikkitilassa siksi, että tällä viikolla olemme puhuneet EU-politiikasta avoimemmin kuin koskaan – samalla olemme paljastaneet suunnan, mihin ollaan menossa

Tavio EU-paketin käsittelystä: Pääministeri neuvotteli ja esitteli paketin virheellisesti

Perussuomalaiset erittäin pettyneitä äänestystulokseen: Suomelta vietiin valtavasti rahaa ja itsemääräämisoikeutta
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.