

PS ARKISTO
Huhtasaari pohtii optimaalisia tapoja toimia liittovaltio-EU:ssa: Kannattaisiko mukana olla vain, jos ensin otettaisiin jäätävästi velkaa, jolla Suomen infra laitettaisiin kuntoon?
EU-elvytyspaketin läpimenon jälkimainingeissa perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari pohdiskelee omassa videoblogissaan vaihtoehtoisia tapoja toimia EU:ssa, joka vääjäämättä kulkee kohti yhteisvelka- ja tulonsiirtounionia. Olisiko Suomen tie entistä härskimpi kotiinpäin vetäminen? Entäs jos laitettaisiinkin Saksa maksamaan Suomen maantiet?
Laura Huhtasaari kertoo äskettäin katsoneensa Youtubesta kauppatieteiden maisteri Stefan Törnqvistin haastattelun, josta Huhtasaari nostaa esille ajatuksen siitä, että liittovaltioon ei kannata mennä asiansa hyvin hoitaneena maana, jolla on vain vähän velkaa.
– Kuten Törnqvist myös toteaa, liittovaltioon kannattaa mennä vasta sitten, kun on ensin otettu jäätävät velat ja on laitettu Suomen infra viimeisen päälle kuntoon, koska infra jää Suomeen eikä siitä enää voi leikata mitään EU:n yhteisiin tarkoituksiin. Samalla myös Suomen homekoulut voisi laittaa kuntoon, Huhtasaari heittää videolla.
Hyvin asiansa hoitaneet maat jäämässä häviäjiksi
EU on muuttumassa yhteisvelka- ja tulonsiirtounioniksi, jolloin häviäjiksi ovat jäämässä Suomen kaltaiset asiansa hyvin hoitaneet maat, joilla on pieni määrä velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen.
EU-elvytyspaketin suurimpiin edunsaajiin kuuluva Italia tunnetusti on valtiona ylivelkaantunut, mutta samalla Italian kotitaloudet ovat erittäin varakkaita. Maassa on siis paljon vaurautta, mutta Italialaiset eivät vain pidä verojen maksusta, eikä asiaan ole tulossa muutosta.
Vaurastetaan omaa kansaa verotuksen kautta
Huhtasaari pallottelee ajatuksella, miksei saman voisi tehdä Suomessakin.
– Mahdollistetaan siis verotuksella yksityisen varallisuuden keskittymistä Suomessa, eli vaurastutetaan omaa kansaa. Koska tulevaisuudessa EU:ssa on yhteiset velat, jotka menevät yhteisesti maksettaviksi, niin annetaan vaikka Saksan maksaa myös Suomen velat.
– Mutta jos sen sijaan haluamme olla itsenäisiä, on pidettävä huolta siitä, että emme saa ylivelkaantua, koska velkaantumisen kautta itsenäisyyttä vähitellen menetetään, Huhtasaari sanoo videolla.
Katso koko video täältä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhteisvelka liittovaltiosuunnitelma nettomaksajat Suomi Stefan Törnqvist Laura Huhtasaari Saksa Italia EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Päätösvaltaa tulisi ryhtyä palauttamaan EU:lta takaisin kansallisvaltioille – ”Mitä lähempänä päätökset tehdään kansaa, sitä paremmin päätökset vastaavat kansan todellista tahtoa”

Marin jätti oven raolleen uusille elvytyspaketeille – Halla-aho: ”Etelä-Euroopan maiden rakenteellisia ongelmia sosialisoidaan kaikkien riesaksi”

Kokoomuksesta selitellään tukea EU-elvytyspaketille – Ranne: Ei ratkaise ongelmia – ”Olisi rehellistä myöntää, että EU ei noudata omia sääntöjään eikä talouskuria”

Ruotsi vaati ja sai yli miljardin euron jäsenmaksualennuksen elvytyspakettineuvotteluissa – ”Pääministeri Marin on joko neuvottelutaidoton tai käyttää mitä tahansa keinoja saavuttaakseen päämääränsä”

Huhtasaari: Laittomaan maahanmuuttoon vastattava rajakäännytyksillä ja rajaesteillä
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













