IL: Pohjoismaiden ministereiltä kova linja – elintasopakolaiset esiin ja ulos

29.10.2015 |01:36

Iltalehti kirjoittaa Pohjoismaiden neuvoston ministerikokouksesta, jossa maahanmuuttokriittisten pitkään esittämä vaatimus nousi yhteisesti hyväksyttäväksi näkemykseksi.

Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen totesi, ettei pakolaisongelmaa voida ratkaista pelkällä pohjoismaisella yhteistyöllä.

– Viranomaistasolla voimme kuitenkin valmistautua. Meillä on välineitä: lähetämme takaisin henkilöitä, joilla ei ole suojelutarvetta, Rasmussen kertoi.

Norjan pääministeri Erna Solberg varoitti turvapaikkaprosessin pitkittymisen vaaroista.

– Kun turvapaikkahakemus on hylätty, aletaan liikkua Pohjoismaiden välillä. Syntyy harmaat työmarkkinat. Tämä on iso haaste, jos emme pysty siihen tarttumaan, Solberg korosti.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kertoi Iltalehdelle, että Suomen viranomaiset tekevät parhaillaan kuumeista työtä nopeuttaakseen ja tehostaakseen turvapaikkakäsittelyä.

Soini piti suurena ongelmana kielteisistä turvapaikkapäätöksistä aiheutuvaa valitusprosessia ja korosti prosessien nopeuttamisen tärkeyttä.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
3.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
5.
Suomen uutiset logo

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa

03.11.2025 |16:00

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää