Artikkeli kuva

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sai taputuksen olkapäälleen ennen eduskuntaryhmän kokousta eduskunnassa. / Jussi Nukari Lehtikuva

Immonen palaa PS-eduskuntaryhmään

05.11.2015 |15:27

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti hyväksyä Olli Immosen takaisin ryhmän jäseneksi. Ryhmä antoi hänelle huomautuksen. Immonen ilmoitti olevansa tyytyväinen päätökseen ja pahoitteli kesäisen kohuviestinsä monitulkintaisuutta.

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on Immosta kuultuaan ja asiaa harkittuaan päättänyt ottaa hänet takaisin perussuomalaisten eduskuntaryhmään. Ryhmä arvosti sitä, että Immonen otti vapaaehtoisesti taukoa ryhmästä ja antoi meille työrauhan tänä poliittisesti vaikeana aikana, ryhmäjohtaja Sampo Terho sanoi eduskunnan ryhmäkokouksen vielä kestäessä.

Ryhmä antoi Immoselle kuitenkin huomautuksen välikohtauksesta, joka on hänen vapaaehtoiseen eroonsa johtanut, Terho täsmensi.

Huomautus annettiin Terhon mukaan sen vuoksi, että siihen johtanut tapaus ei saa toistua. Immonen kirjoitti Facebook-kirjoituksen, joka oli moniselitteinen. Siitä aiheutunut kohu oli harmillinen.

– Se ei saa toistua ja jatkossa on oltava varovaisempi edustajan ulostuloissa, Terho linjasi.

VELI-PEkka LEskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää