Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Irakilaismies raiskasi 13-vuotiaana pakkonaitettua tyttöä yli viisi vuotta – Turun hovioikeus korotti tuomion yli seitsemään vuoteen

01.09.2026 |15:38

Uhri kertoi eläneensä vuosia miehen kontrollin ja alistamisen alla. Raiskauksesta tuomittu irakilaismies vetosi uskonnollisiin seurauksiin painostaessaan häntä seksiin. Mies tuomittiin myös kolmen lapsensa kaappaamisesta Irakiin ilman äidin suostumusta.

Turun hovioikeus on koventanut irakilaismiehen tuomiota tapauksessa, jossa 13-vuotias tyttö pakotettiin avioliittoon vuonna 1983 syntyneen miehen kanssa.

Pakkoavioliitto solmittiin Kreikassa vuonna 2008 uhrin ollessa 13-vuotias. Heidän ensimmäinen lapsensa syntyi vuonna 2010 tytön ollessa 15-vuotias ja toinen vuonna 2012, jolloin he muuttivat Irakista Suomeen. Kolmannen lapsen uhri synnytti miehelle vuonna 2014 ollessaan 19-vuotias.

Hovioikeuden mukaan mies raiskasi uhria Suomessa toukokuusta 2012 lokakuuhun 2017. Mies oli muun muassa väittänyt seksin olevan ”aviomiehen oikeus” ja lasten hankkimisen ”vaimon velvollisuus”. Hovioikeus katsoi miehen pakottaneen uhrin sukupuoliyhteyksiin väkivallalla tai sillä uhkaamalla sekä käyttäneen hyväkseen tämän pelkotilaa.

Suomessa mies painosti uhria salaamaan lapsiavioliiton väittämällä, ettei esikoinen ollut hänen biologinen lapsensa.

”Enkelit kiroavat”, jos kieltäytyy seksistä

Helsingin Sanomien mukaan uhri kertoi muun muassa, että hänelle oli opetettu, että vaimon pitäisi suostua seksiin aina, kun mies sitä haluaa. Hän kertoi miehen myös vedonneen uskonnollisiin seurauksiin, jos hän kieltäytyi seksistä. Näitä olivat esimerkiksi se, että ”enkelit kiroavat” ja että hän joutuu helvettiin.

Uhri kertoi eläneensä vuosia miehen kontrollin ja alistamisen alla. Kreikassa hän kuvasi elämäänsä vankilaksi ja kertoi päässeensä joskus lapsen kanssa kauppaan.

Kelan tuet ja lapsilisät maksettiin miehen tilille

Suomessa nainen kertoi olleensa taloudellisesti riippuvainen miehestä. Esimerkiksi Kelan maksamat tuet ja lapsilisät maksettiin miehen tilille.

Nainen haki avioeroa syksyllä 2017. Vuonna 2018 tuomittu kaappasi yhteishuollossa olleet lapset Tukholman kautta Irakiin ilman äidin suostumusta. Lapset joutuivat olemaan Irakissa vuosia erossa äidistään ja altistuivat siellä henkiselle ja fyysiselle väkivallalle.

Hovioikeuden tiedotteen mukaan mies otettiin kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella elokuussa 2024, minkä jälkeen lapset palasivat äitinsä kanssa Suomeen.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen keväällä 2025 törkeästä ihmiskaupasta, törkeästä vapaudenriistosta ja lapsikaappauksesta kuuden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen. Käräjäoikeus hylkäsi raiskaussyytteen.

Hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen myös yli viisi vuotta kestäneeseen raiskaukseen ja korotti rangaistuksen seitsemäksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeutta.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen raiskausrikoksista: ”Nämä ovat kuvottavia uutisia, niistä tulee ihan fyysisesti paha olo”

07.07.2026 |18:15

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
10.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää