

LEHTIKUVA
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Irakin parlamentti on hyväksynyt lain, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Aiemmin maassa on ollut voimassa 18 vuoden ikäraja avioliiton solmimiselle. Se otettiin käyttöön 1950-luvulla. Käytännössä lähes kolmasosa irakilaisista tytöistä on kuitenkin mennyt naimisiin jo ennen kuin täyttivät 18 vuotta, kertoo Iltalehti.
Uuden lain mukaan avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Šiiamuslimeille ikäraja on yhdeksän vuotta, sunnimuslimeille 15 vuotta. Enemmistö irakilaisista on šiioja. Avioliiton lisäksi muutkin perheasiat, kuten avioero ja perintöasiat, jäävät imaamien päätettäviksi.
Šiiamuslimien käyttämä yhdeksän vuoden ikäraja perustuu suoraan profeetta Muhammedin elämän näyttämään esimerkkiin. Muhammed meni naimisiin suosikkivaimonsa Aishan kanssa, kun tämä oli 6-vuotias ja alkoi harrastaa vaimonsa kanssa seksiä, kun tämä oli noin yhdeksänvuotias.
Naisasia-aktivistit: laillistettua lapsenraiskausta
Guardian-lehden mukaan irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia ”laillistettuna lapsenraiskauksena”. Lakia vastustaneet kansanedustajat aikovat vaatia sen kumoamista äänestysteknisillä perusteilla.
Naapurimaassa Iranissa avioliiton ikäraja on pojille 15 vuotta ja tytöille 13 vuotta, vaikka nuorempiakin on vihitty avioliittoon. Šiiat ovat enemmistönä Iranissakin.
Samat uskonnolliset asenteet näkyvät Suomessakin
Samat uskonnolliset asenteet ovat kulkeutuneet Suomeenkin asti. Iranilaistaustainen toimittaja Bijan Rezai Jahromi kertoo X:ssä, että Mellunmäen šiialainen moskeija on järjestänyt ”naima-ikään tulleille 9-vuotiaille tytöille” naisten juhlan nimellä kulkevia tapahtumia, joiden tarkoitus on valmentaa tyttöjä avioliittoon.
Tapahtumassa tytöille kerrotaan muun muassa puberteetin kehossa aiheuttamista muutoksista. Tytöt opetetaan myös käyttämään hijab-huntua. Asiasta on aiemmin uutisoinut myös Ilta-Sanomat.
Purra kritisoi Irakin uutta lakia
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi Irakin uutta lapsiavioliittolakia X:ssä.
– Irakissa on uutisten mukaan hyväksytty laki, joka käytännössä laillistaa avioliitot jopa 9-vuotiaiden tyttöjen kanssa antaessaan islamilaisille oikeustulkinnoilla yhä enemmän valtaa, Purra kirjoittaa.
– Ja joidenkin mielestä kulttuureita tai uskontoja ei saisi arvottaa toisiaan vastaan!
Irakissa on uutisten mukaan hyväksytty laki, joka käytännössä laillistaa avioliitot jopa 9-vuotiaiden tyttöjen kanssa antaessaan islamilaisille oikeustulkinnoilla yhä enemmän valtaa.
— Riikka Purra (@ir_rkp) January 22, 2025
Ja joidenkin mielestä kulttuureita tai uskontoja ei saisi arvottaa toisiaan vastaan!…
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- šiiamuslimit Bijan Rezai Jahromi profeetta Muhammed sunnimuslimit Mellunmäen moskeija Aisha lapsiavioliitot Iran Riikka Purra Irak Islam
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


”Menet naimisiin tai kuolet” – sadat tytöt elävät Saksassa lapsivaimoina

Perussuomalaisilta jyrkkä tuomio Irakin aikeille tuhota naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet
Irakin shiiaenemmistöinen parlamentti on muuttamassa maan lainsäädäntöä siten, että miesten on mahdollista mennä naimisiin jopa 9-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Lainmuutos rajoittaisi myös naisten oikeutta erota, saada itselleen lasten huoltajuus ja perimisoikeuteenin kajottaisiin.

Sukulaisten väliset pakkoavioliitot syyniin Ruotsissa

Lakivaliokunta tukee hallituksen esitystä, jonka mukaan pakkoavioliittoon saattaminen olisi ihmiskauppana rangaistava teko
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola esitteli hallituksen esityksen, joka tähtää rikoslain ihmiskauppaa koskevien säädösten selkeyttämiseen avioliittoon pakottamisen osalta.

Oikeusministeri Leena Meri naisiin kohdistuvasta silvonnasta: Barbaariset tavat eivät kuulu Suomeen

Kunniamurha on totaalisen kontrollin väline – partiarkaalisessa yhteisössä naista pidetään miehen omaisuutena

Perussuomalainen Nuoriso vaatii naisten alistuskulttuurin kitkemistä Suomesta: ”Ei ole mitään väärää puolustaa naisten oikeutta elää vapaasti”

Isis-äiti tuomiolle avioliittoon pakottamisesta ja avunannosta törkeään lapsenraiskaukseen Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Ruotsin vaaleista tulossa sittenkin jännitysnäytelmä – oikeistohallituksella vimmattu loppukiri
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit sunnuntaina. Asetelmat ovat kutkuttavat. Monet pitivät sosiaalidemokraattien vaalivoittoa vielä kesällä itsestäänselvyytenä, mutta oikeistoblokki on tehnyt veret seisauttavan loppukirin.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Maailman paras peruskoulu mureni – Rasinkangas: ”Kunpa meitä olisi kuunneltu aiemmin”
Eduskunnan eilisellä kyselytunnilla edustajat keskustelivat muun muassa koulujen tilanteesta, jota äskettäin ilmestyneet PISA-tutkimuksen tulokset kuvaavat. Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas totesi puheenvuorossaan, että perussuomalaisena kokee usein saman tunteen maailman menoa katsoessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Laittomasti maahan tulleet herättävät turvattomuutta Colchesterin asukkaissa: ”Hengailevat kaupungilla ja tuijottavat ihmisiä”
Britannian vanhin kaupunki Colchester täyttyy joka päivä nuorista turvapaikanhakijamiehistä, joita kuljetetaan kaupunkiin veronmaksajien rahoittamille päiväretkille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













