Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Iran käyttää rikollisverkostoja terrori-iskuissa – suojelupoliisi pitää uhkaa mahdollisena Suomessakin

16.03.2026 |14:25

Iran nousee ensimmäistä kertaa esiin Suomen kansallisessa terrorismin uhka-arviossa. Iranin sodan jälkeen Euroopassa tapahtui useita iskuja juutalaiskohteisiin ja Ruotsissa yritettiin murhata islamistihallintoa kritisoiva tutkija Arvin Khosnood.

Suomen suojelupoliisi (Supo) varoittaa Iranista ensimmäistä kertaa kansallisen terrorismin uhka-arviossaan.

Supon mukaan useassa Euroopan maassa on viime vuosina havaittu Iraniin yhdistettyjä iskuhankkeita, jotka ovat kohdistuneet Israeliin ja juutalaisuuteen kytkeytyviin kohteisiin sekä Iranin hallinnon vastustajiin. Tyypillisesti iskuhankkeissa on kiistettävyyden vuoksi käytetty rikollisverkostoja, esimerkiksi Ruotsissa toimivia ryhmiä. Vastaavaa toimintaa Suomen maaperällä ei voida sulkea pois.

Euroopassa viime viikolla kolme iskua juutalaiskohteisiin

Iranin sodan syttymisen jälkeen Euroopassa on nähty useita Iraniin kytkeytyviä tai sellaisiksi epäiltyjä iskuja, ja viime viikolla juutalaiskohteisiin kohdistui poikkeuksellisen paljon hyökkäyksiä.

Esimerkiksi Belgiassa räjähdys vaurioitti synagogaa, Rotterdamissa synagogaan tehtiin tuhopoltto ja Amsterdamissa räjähdys vaurioitti juutalaiskoulua.

Lisäksi Norjassa kolme irakilaista veljestä on pidätetty epäiltyinä Yhdysvaltojen Oslon suurlähetystöön kohdistuneesta pommi-iskusta.

MTV Uutiset kysyi viime viikolla Supolta, miten Iranin uhka näkyy Suomessa.

– Iranin vastatoimet painottuvat Lähi-itään, esimerkkinä iskut Yhdysvaltojen tukikohtia, Israelia ja alueen merenkulkua vastaan. Globaali asymmetrisen sodankäynnin kyky on kuitenkin edelleen osa Iranin keinovalikoimaa. Suojelupoliisi on huomioinut tilanteen terrorismin uhka-arviossaan, Supo kommentoi MTV Uutisille.

Islamistit soluttautuvat Iranin oppositioon

Lähi-idän asiantuntija Alan Salehzadehin mukaan Iranin islamistihallinto soluttautuu myös Iranin oppositioryhmittymien keskuuteen. Hän kommentoi Supon Iran-varoitusta viikonloppuna X:ssä.

– Jotkut äänekkäät ”Iranin oppositioaktivistit” ajavat myös Iranin agendaa, vaikka he julkisesti jatkuvasti solvaavat islamisteja.

Foxtrotiin liitetty Iran-asiantuntijan salamurhayritys

Viime vuonna Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoi rikollisverkosto Foxtrotin johtajan, kurdikettu Rawa Majidin työskennelleen Iranin tiedustelulle.

SVT:n mukaan Ruotsin suojelupoliisi Säpo epäilee Foxtrotin tilaavan Iranin hallintoa kritisoivien henkilöiden salamurhia. Uhka kohdistuu myös Yhdysvaltoihin, Israeliin ja yleisemmin juutalaisiin liittyviin kohteisiin.

Ruotsin TV4 paljasti viime viikolla, että Foxtrot yritti murhata Iranin politiikkaa tutkivan malmöläisen valtiotieteilijän Arvin Khosnoodin. Uddevallassa tapahtuneen murhayrityksen yhteydessä 17-vuotiaan epäillään saaneen toimeksiannon Ali Shehabilta, joka on kurdikettu Majidin läheinen liittolainen ja yksi Foxtrotin tärkeimmistä rekrytoijista.

Suomen Uutisissa useasti haastateltu tutkija Khosnood elää tällä hetkellä salaisessa osoitteessa.

Asiantuntija: Iranista ovat paenneet lähinnä hallinnon ihmiset

Lähi-idän asiantuntija Bijan Rezai Jahromi arvosteli viikonloppuna sosiaalisessa mediassa suomalaista uutisointia Iranin tilanteesta. Hänen mukaansa Ilta-Sanomien haastattelema professori Hannu Juusola liioittelee väitteitä mahdollisesta pakolaisaallosta Iranista Eurooppaan, sillä Iranista eivät hänen mukaansa ole lähteneet tavalliset ihmiset vaan lähinnä hallintoon kytkeytyneet henkilöt.

Jahromi kritisoi myös sitä, että Ilta-Sanomien jutussa siteerattiin Tirita Parsia, jota hän kuvaa Iranin islamilaisen tasavallan lobbausjärjestön johtajaksi Yhdysvalloissa. Lisäksi hän nostaa esiin Parsin veljen Rouzbeh Parsin, jota Helsingin Sanomat on haastatellut asiantuntijana, vaikka tämä sai aiemmin potkut Ruotsin ulkopoliittisesta instituutista Iranin islamistiseen hallintoon liittyneiden yhteyksien vuoksi.

Perussuomalaiset tukivat Iranin opposition mielenosoitusta

Viime viikkoina Iranin hallintoa paenneet suomalais-iranilaiset ovat nousseet aiempaa näkyvämmin esiin julkisessa keskustelussa. Myös perussuomalaisten edustajat ovat tavanneet Suomessa asuvia iranilaisia.

Kansanedustaja Sanna Antikainen tapasi viime viikolla suomalais-iranilaisia naisia ja sitä edeltävällä viikolla kansanedustaja Vilhelm Junnila puolestaan suomalais-iranilaisia miehiä. Tapaamisissa käsiteltiin muun muassa Iranin opposition tilannetta sekä maan mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja.

Lisäksi Perussuomalaiset Naiset osoitti tukensa iranilaisille naisille Helsingin Kampissa naistenpäivänä järjestetyssä mielenosoituksessa ja korosti, että Iranin ja iranilaisten tulisi päästä vapaaksi islamismista.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Antikainen: Iranin hirmuhallinnon johtaja sai mitä tilasi – Putin seuraavaksi listalle

02.03.2026 |16:08

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
7.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää