Ison-Britannian EU-jäsenyydestä äänestetään kesäkuussa

22.02.2016 |11:35

Ison-Britannian pääministeri David Cameron kertoi, että maan kansanäänestys EU-jäsenyydestä pidetään 23. kesäkuuta. Konservatiivihallituksen ministereistä noin neljänneksen arvellaan olevan kampanjoimassa EU-eron puolesta. Cameron on ilmoittanut ministerien saavan vapaat kädet kampanjoida kumman tahansa vaihtoehdon puolesta.

Cameron haluaa maan pysyvän EU-jäsenmaana. Työväenpuolue on myös ilmoittautunut kampanjoimaan jäsenyyden jatkamisen puolesta, vaikka puolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on hyvin euroskeptinen. Sen sijaan suoraan Cameronin takana toiseksi tärkeimpänä ja mielipidevaikuttaja Lontoon pormestari Boris Johnson asettui kampanjoimaan EU-eron puolesta.

Eri mielipidemittauksista koottu mittaustulos osoittaa pelin olevan tasan. Sekä EU-eron, että jäsenyyden jatkamisen puolella olisi 41 prosentin kannatus. Vedonlyöntifirmojen elävät kertoimet osoittavat, että Iso-Britannia pysyisi EU-maana lähes 70 prosentin todennäköisyydellä.

Pohjois-Irlannin Demokraattinen unioni asettunee kampanjoimaan EU-eron puolesta. Skotlannin hallitseva puolue SNP on puolestaan kertonut Skotlannin ajautuvan uuteen kansanäänestykseen kuulumisesta Isoon-Britanniaan, jos britit äänestävät itsensä ulos EU:sta.

Espanjassakin saattaa olla kesävaalit

EU-huippukokouksessa Espanjan virkaatekevä pääministeri Mariano Rajoy oli unohtanut mikrofoninsa auki hänen kertoessaan Cameronille, että Espanjassa on mitä ilmeisimmin uudet parlamenttivaalit 26. kesäkuuta.

Rajoy ei ole suurimman puolueen johtajana onnistunut kasaamaan maalle hallitusta. Nyt hallitustunnusteluja johdetaan sosialistien voimin. Heillä on aikaa maaliskuun alkupuolelle asti muodostaa maahan hallitus.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Saksassa kansalaiset ilmiantavat toisiaan rasismista, syrjinnästä ja oikeistolaisista satoihin ilmiantokeskuksiin

21.03.2026 |12:40
5.
Suomen uutiset logo

Suomi perui pään leikkaamisella uhkailleiden irakilaiskaksosten oleskeluluvat, mutta palautuskielto estää karkotuksen – Antikainen: ”Pelottavaa, mihin sokea ideologia johtaa”

25.03.2026 |18:09
6.
Suomen uutiset logo

Brittilehti nostaa esille maahanmuuton hurjat kustannukset – Suomen Perustan tutkimukset esillä

23.03.2026 |14:03
7.
Suomen uutiset logo

Mäenpään libanonilainen vieras ihmettelee Suomen kotouttamispolitiikkaa: ”Miten teillä on varaa tällaiseen?”

24.03.2026 |13:32
10.
Suomen uutiset logo

Vaatimus massamaahanmuutosta yhteiskunnan pelastamiseksi ei enää uppoa kansaan – Purra: ”Kauan siihen meni – hyvä persut!”

23.03.2026 |16:37

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää